
Dark River Festival Kotkassa järjestetään tulevana kesänä 16.–17. heinäkuuta uudessa sijainnissa Kyminlinnan linnoituksessa vanhalla kasarmialueella.
Vuosien varrella Dark River Festival on muodostunut yhdeksi Suomen pidetyimmistä ja omaleimaisimmista raskaan musiikin tapahtumista. Festivaali on kerännyt kiitosta lämpimästä tunnelmastaan, mielenkiintoisesta esiintyjäkattauksestaan ja yleisöystävällisistä puitteistaan. ”Rivereistä” on tullut vuosittainen traditio jo usealle tuhannelle raskaan musiikin suurkuluttajalle.
Tulevana vuonna ”Riverit” järjestetään uudessa paikassa, mutta edelleen vanhaa, hyväksi havaittua konseptia ja festivaalin sielua vaalien. Luvassa on jälleen lämminhenkistä, kotoisaa ja yhteisöllistä tunnelmaa, laadukas ja monipuolinen esiintyjäkattaus sekä yleisöystävälliset puitteet. Dark River Festival haluaa säilyttää myös uudessa lokaatiossaan tutun tunnelmansa ja ainutlaatuisen luonteensa kotoisana pienenä suurena festivaalina.
Luvassa on metallikansan janoamia huippunimiä ja tinkimättömiä live-elämyksiä. Ennen artistijulkistuksia myynnissä on nyt rajoitettu määrä edullisia kahden päivän Blind Ticket -lippuja.
Arvoisa Riverikansan siniverinen! Oletpa sitten vannoutunut metallipää, patteristossa aamuja rötvännyt tai muuten vain Kyminlinnan historiasta kiinnostunut, olet lämpimästi tervetullut linnoitukseen! Marssi porteista sisään ja koe, miltä Dark River Festival näyttää muurien sisäpuolella!
❤️ ”Yli 300 käydyn festarin perusteella nostan Darkin selkeään Top 5 -kastiin!!”
❤️ ”Kaikin puolin hyvin järjestetty festari ja tästä on vaikea enää paljon paremmaksi laittaa!”
❤️ ”Hyvin järjestetty festari, yksi parhaista festareista millä olen käynyt.”
❤️ ”Kuin kotia tulisi!”
Kaikki lipputyypit vaihdetaan rannekkeiksi.
Esteettömyys:
Festivaalialueelle on pääsy pyörätuolilla, mutta alueen maasto ei ole täysin esteetön.
Avustaja pääsee avustettavan mukana ilmaiseksi.
Tapahtuma-alueella on esteetön WC.