
Brittiläisen goottirockin pitkäikäisimpiin nimiin lukeutuva The Mission palaa Suomeen syksyllä 2027. Yhtye esiintyy Helsingin Tavastialla lauantaina 2. lokakuuta osana Euroopan-kiertuetta, jolla jatketaan vuonna 2026 käynnistynyttä God’s Own Medicine - debyyttialbumin 40-vuotisjuhlintaa.
The Missionin tarina sai alkunsa 1980-luvun puolivälissä, kun kitaristi-laulaja Wayne Hussey ja basisti Craig Adams jättivät The Sisters Of Mercyn. Kitaristi Simon Hinklerin ja rumpali Mick Brownin kanssa syntynyt yhtye nousi nopeasti brittiläisen vaihtoehto ja goottirockin keskeisten nimien joukkoon.
Marraskuussa 1986 julkaistu debyyttialbumi God’s Own Medicine nousi Britannian albumilistan sijalle 14 ja sisälsi muun muassa yhtyeen klassikoiksi muodostuneet kappaleet Wasteland, Stay With Me ja Severina. Seuraavien vuosien albumit Children ja Carved In Sand kasvattivat yhtyeen suosiota entisestään, ja kappaleista kuten Tower Of Strength, Butterfly On A Wheel ja Deliverance tuli olennainen osa The Missionin tuotantoa. Yhtyeen albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli neljä miljoona kappaletta.
God’s Own Medicine -albumin 40-vuotisjuhla huipentuu marraskuussa 2026 neljän konsertin erikoisresidenssiin Lontoon O2 Forum Kentish Townissa. Marraskuun 4.–7. päivinä järjestettävissä konserteissa kuullaan toisistaan poikkeavat ohjelmistot yhtyeen uran eri vaiheilta, ja ensimmäisenä iltana The Mission esittää God’s Own Medicine -albumin kokonaisuudessaan. Juhlintaa jatketaan vuonna 2027 täysimittaisella Euroopan-kiertueella, joka tuo yhtyeen myös Helsinkiin.
Suomessa The Mission esiintyi ensimmäisen kerran Provinssirockissa vuonna 1990. Seuraavaa Suomen-vierailua saatiin odottaa yli kolme vuosikymmentä, kun yhtye nousi lopulta Tavastian lavalle toukokuussa 2023. Lokakuussa 2027 The Mission palaa jälleen samalle legendaariselle klubilavalle.
Juomatarjoilut
Haluatko nostaa keikkakäyntisi seuraavalle tasolle? Tilaa juotavaa ennakkoon ja minimoi jonotusaika baarissa!
Voit noutaa juomasi suoraan noutopisteeltä aulan baaritiskin päädystä pääesiintyjän esityksen alkamiseen saakka. Juomatarjoiluiden myynti päättyy klo 12 tapahtumapäivänä.
Huomioithan, että ostot ovat lopullisia, emmekä hyvitä juomaostoja, jos et jostain syystä pääsekään keikalle. Keikan siirtyessä tai peruuntuessa Tavastia on erikseen yhteydessä juomia ostaneisiin asiakkaisiin.
Tilaa juomatarjoilut keikalle ennakkoon täältä!
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
Turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
Ympäristölippu
Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Tutustu tarkemmin Luonnonperintösäätiön sivuilla! Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään tai lasilliselle ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen!
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.