
TEMIC saapuu Suomeen syksyllä julkaistavan albuminsa myötä. Progemuusikoiden superkokoonpano nähdään Helsingin On The Rocksissa maanantaina 26. päivä lokakuuta, 2026. Liput keikalle myynnissä nyt!
Jo ennen debyyttialbumiaan TEMIC on tullut tutuksi nimeksi progressiivisen musiikin ystävien huulilla. Yhtyeen kokoonpano koostuu nimekkäistä muusikoista, jotka ovat tuttuja esimerkiksi Devin Townsendin, Shattered Fortressin, Hakenin ja SHININGIN riveistä.
Debyyttialbuminsa "Terror Management Theory" kautta yhtye on täytti kaikki superkokoonpanon odotukset –albumi saavutti komeita listapaikkoja ja sai ylistystä niin faneilta kuin kriitikoiltakin. TEMIC on progediggaajien unelmien täyttymys –ja yhtyeen kiusoittelema uusi albumi "Ceiba" tarjoillaan livenautintona myös Suomessa syksyllä 2026.
Illan avaa kotimainen Joviac, jonka musiikissa progressiivinen sovitustyö yhdistyy tarttuviin melodioihin.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 26 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,80 €.
---
Saavutettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.
Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info
Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.