
Illan co-headlinereina nähdään italialainen Never Obey Again ja suomalainen Balance Breach.
Never Obey Again on italialainen modern metal -yhtye, jonka soundissa yhdistyvät raskaat riffit, tarttuvat melodiat ja moderni, iskevä tuotanto. Miljoonia kuunteluita kerännyt yhtye saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa – eikä syyttä. Suomesta on muodostunut yksi yhtyeen vahvimmista kuuntelualueista, mikä tekee ensivierailusta erityisen sekä bändille että suomalaisille faneille.
Nyt on aika kokea Never Obey Again livenä!
Kotimaan lupaavimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Balance Breach tekee matkaansa Mikkelistä maailmanmaineeseen, eikä sitä tunnu pysäyttävän enää mikään. Isojen ja kansainvälisten metallinimien kanssa lavaa jakaneen yhtyeen musiikissa yhdistyvät haikeat melodiat, raivokas energia ja isot kertosäkeet niin vastustamattomalla tavalla, että se on huomattu kotimaan lisäksi myös Keski-Euroopassa.
Illan täydentää Silence The Echo, jonka massiiviset riffit, elektroniset elementit, tunnelmalliset äänimaisemat ja vahvat melodiat luovat oman tunnistettavan yhdistelmänsä modernia metallia.
Illan neljäs esiintyjä julkaistaan myöhemmin.
Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 28 €.
Tarkista soittoajat: www.tullikamari.fi
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Asiakkaana olevan henkilön avustaja pääsee tapahtumaan asiakkaan kanssa samalla lipulla.
Katso Tullikamarin ohjeet esteettömyydestä ja turvallisemman tilan periaatteista.
Myynti loppuu 13.1.2027 22:30.