
Pyhäinpäivän viikonloppuna 45. kerran järjestettävällä Tampere Jazz Happeningilla on kunnia avata uudistetun Tullikamarin ovet yleisölle. Festivaalin uuden taiteellisen johtajan Martyna van Nieuwlandin kokoama ohjelma tarjoaa muistoja ja jatkumoita, mutta myös lukuisia Suomen ensiesiintymisiä.
Teemamaana nousee esiin Alankomaat, jonka musiikkia kuullaan sekä torstain 29.10. avajaiskonsertissa Klubilla että viikonlopun Pakkahuoneen konserteissa. Hollantilaisen jazzin lähettiläinä Klubin lavalle nousevat elektronista musiikkia ja jazzia yhdistelevät Neon River, RawFish sekä Ibelisse Guardia Ferraguttin johtama AWICHAS. Maksuttoman konsertin jälkeen festivaali siirtyy perjantaina uudistetulle Pakkahuoneelle, jossa ohjelmaan kuuluu Suomen Jazzliiton arvostetun Yrjö-palkinnon jako sekä voittajan esiintyminen.
Illan konserteissa esiintyvät ruotsalainen superyhtye Cosmic Ear, Tomasz Dąbrowski & The Individual Beings solistinaan Johanna Elina Sulkunen sekä kansainvälinen MESTIZX. Telakan täyttää kotimainen jazz esiintyjinään Kiri Ra!, Dantchev: Domain ja RinneRadio. Lauantaina Pakkahuoneella kuullaan kaksi konserttikokonaisuutta. Päiväohjelmassa esiintyvät pianistivetoiset Aruán Ortizin ja Colin Vallonin triot, minkä lisäksi Jazz Suomi 100 -juhlavuotta juhlistetaan Mikko Innasen Juhlayhtyeen konsertilla. Illalla Benjamin Herman tuo lavalle Tokion energiaa, Kolinga esittää yhteisöllisyyttä ja perinteisiä tarinoita korostavaa musiikkia ja Manu Delago sekä Max ZT tuovat kuultavaksi jazzmusiikissa harvinaisempia soittimiaan. Telakan ohjelmassa nähdään Jukka Kääriäinen & Camila Nebbia, Raoul Björkenheim & Paal Nilssen-Love ja
Elifantree.
Sunnuntaina Pakkahuoneella esiintyvät ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävä Beiggja, Claude Tchamitchianin Poetic Power sekä vibrafonisti Joel Ross Gospel Music projektinsa kanssa. Festivaalin päättää Klubilla järjestettävä maksuton konsertti, jossa ranskalais-kolumbialainen ¡Ya Voy! tarjoaa yleisölle keinuvia rytmejään.
Koko ohjelma: www.tamperejazz.fi
Klubi | Vapaa pääsy | 19:00
Neon River (NL/KR/PT/BE)
Chaerin Im – synth
Matteo Mazzù – b
Pedro Nobre – dr
Raw Fish (NL/DK/IT)
Teis Semey – g, synth
Marta Arpini – voc, synth
Giovanni Iacovella – dr, el
AWICHAS (NL/BO/US/GR/GB)
Ibelisse Guardia Ferragutti – voc, perc, FX
Julia Werner – voc, perc
Jochem van Tol – synth
Lida Brouskari – voc, synth
Jacob Maskell-Key – dr, perc, el
Frank Rosaly – dr, perc, el
Suomen Jazzliiton palkintojen jako ja voittajan esiintyminen
Cosmic Ear (SE)
Goran Kajfeš – tr, synth, el, perc
Mats Gustafsson – sax, fl, cl, org, hca
Christer Bothén – cl, donso ngoni, p
Kansan Zetterberg – b, donso ngoni
Juan Romero – perc, berimbau
Tomasz Dąbrowski & The Individual Beings + Johanna Elina Sulkunen (PL/FI/DK/NO)
Tomasz Dąbrowski – tr, el
Jan Emil Młynarski – dr
Max Mucha – b
Ireneusz Wojtczak – sax
Grzegorz Tarwid – p, Moog
Fredrik Lundin – sax
Knut Finsrud – dr
Johanna Elina Sulkunen – voc
MESTIZX (NL/US/BO)
Frank Rosaly – dr, perc, el
Ibelisse Guardia Ferragutti – voc, el, perc
Ben Boye – synth, el
Special guests
Kiri Ra! (FI/SE)
Linda Fredriksson – sax, fl
Laura Naukkarinen – synth, voc
Matti Bye – keys, el
Dantchev: Domain (FI)
Anna Dantchev – voc, perc
Erno Haukkala – trb
Kenneth Ojutkangas – tba, barg
Antti-Pekka Rissanen – dr
RinneRadio (FI)
Tapani Rinne – bcl
Aleksi Myllykoski – el
Juuso Hannukainen – perc
Aruán Ortiz “I’ve Known Rivers Trio” (CU/US)
Laura Cocks – fl
Aruán Ortiz – p
Jeremy Harman – vcl
Mikko Innasen Juhlayhtye: Jazz Suomi 100 Nyt! (FI/EE)
Mikko Innanen – sax
Teemu Viinikainen – g
Kirke Karja – p
Eero Tikkanen – b
Mika Kallio – dr
feat. Selma Savolainen – voc, Juhani Aaltonen – fl, Adele Sauros – sax
Colin Vallon Trio (CH)
Colin Vallon – p
Patrice Moret – b
Julian Sartorius – dr
Benjamin Herman Trio feat. Tomoaki Baba (NL/JP)
Benjamin Herman – sax
Tomoaki Baba – sax
Thomas Pol – b
Jimmi Jo Hueting – dr
Kolinga (FR)
Rébecca M’Boungou – voc, keys, sanza, g
Jérôme Martineau Ricotti – dr, SPD-S, voc
Joël Riffard – g
Johary Rakotondramasy – b
Jérémie Poirier-Quinot – voc, fl, keys
Vianney Desplantes – voc, brass
Manu Delago & Max ZT (AT/US)
Manu Delago – handpans
Max ZT – dulcimer
Nebbia // Kääriäinen (FI/AR)
Camila Nebbia – sax
Jukka Kääriäinen – g
Raoul Björkenheim & Paal Nilssen-Love (FI/NO)
Raoul Björkenheim – g
Paal Nilssen-Love – dr
Elifantree (FI)
Anni Elif – voc, synth
Pauli Lyytinen – sax, el, ewi
Olavi Louhivuori – dr
Beiggja (NL/NO)
Kika Sprangers – sax
Kjetil Mulelid – p
Mats Eilertsen – b
Per Oddvar Johansen – dr
Claude Tchamitchian Poetic Power (FR)
Christophe Monniot – sax
Claude Tchamitchian – b
Eric Echampard – dr
Joel Ross Gospel Music (US)
TBA
¡Ya Voy! (FR/CO)
Alejandra Charry – voc, perc
Sakina Abdou – sax
Moises Zamora Mesú – perc
Thibault Cellier – b
FESTIVAALIPASSI (200/150 €)
Pääsy kaikkiin Tampere Jazz Happeningin konsertteihin Pakkahuoneella ja Telakalla.
Vain pieni erikoiserä myynnissä.
PAKKAHUONEPASSI (160/120 €)
Pääsy kaikkiin Tampere Jazz Happeningin Pakkahuoneen konsertteihin.
HUOM. Pakkahuonepassi ei oikeuta sisäänpääsyyn Telakan konsertteihin.
Ennakkoon ostettu Festivaalipassi ja Pakkahuonepassi vaihdetaan rannekkeeseen seuraavasti:
to 29.10. klo 10–18 Klubin eteinen (käynti Itsenäisyydenkadun puolelta)
pe 30.10. klo 10–17 Klubin eteinen (käynti Itsenäisyydenkadun puolelta)
pe 30.11. klo 18 alkaen Pakkahuoneen ovella
***
Telakan konserttien ikäraja 18 vuotta.
Osa Pakkahuoneen konserteista on ikärajattomia (alle 18-vuotiaat huoltajan seurassa ja alle 12-vuotiaat ilmaiseksi).
***
Tapahtumiin on esteetön pääsy ja avustaja pääsee ilmaiseksi.
HUOM! Telakan WC-tilat sijaitsevat 2. kerroksessa, eikä sinne ole pääsyä hissillä.
Lisätietoja esteettömyydestä: [email protected]