
Veljesten Antin ja Heikin vuonna 2001 perustama energinen vaihtoehtorock-yhtye Snipe Drive julkaisee neljännen albuminsa “Soaked To The Bone” 6. marraskuuta.
Snipe Drive -yhtyeen nimi on suora käännös kotitien nimestä Kurpantie, jolla kaikki bändin jäsenet asuivat lapsuutensa. Tuusulalaisbändin debyyttialbumi valittiin aikanaan viikon levyksi YleX:llä ja single “Cuts” pääsi kyseisen kanavan soittolistalle. Yhtye on sittemmin mm. lämmitellyt Smashing Pumpkinsia Helsingin jäähallissa sekä tehnyt kiertueen Kiinassa. Myös uusimmat singlet ovat saaneet soittoa kotimaisilla radiokanavilla.
Illan avaa helsinkiläinen yhtye Riekko Salama, joka luo menevää poppia niin sähkökitaroiden kuin syntikoidenkin avulla.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 19 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,80 €.
---
Saavutettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.
Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info
Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.