
Huimassa nosteessa oleva ruotsalainen säveltäjä, viulisti ja folkmuusikko Sara Parkman saapuu odotetulle ensivisiitilleen Suomeen ja esiintyy Helsingin Kuudennella Linjalla perjantaina 29. tammikuuta.
Parkman on yksi modernin ruotsalaisen vaihtoehtomusiikin ainutlaatuisimmista ja persoonallisimmista artisteista. Hänen käsissään naapurimaamme kansanmusiikki on saanut aivan uusia ulottuvuuksia niin elektronisen ilmaisun kuin popmusiikin elementtien avulla. Useaan kertaan yli viisitoistavuotisen uransa aikana palkittu (mm. Grammis, Manifestgalan, Dagens Nyheterin kulttuuripalkinto) Parkman on julkaissut neljä studioalbumia ja tehnyt yhteistyötä mm. Fever Rayn, Seinabo Seyn ja Maria W. Hornin kanssa. Parkmanin viimeisin albumi, "elämää, kuolemaa, uskoa, surua ja ajan kulumista" käsittelevä "Aster, atlas" ilmestyi kuluvan vuoden toukokuussa.
"The perfect mix of vikings and Berghain - folklore, heavy beats, Hildegard Von Bingen, Gregorian chants and dirty violins"
"Parkman has given us something precious and gutsy" -KLOF Mag
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään security fee 3,90 €.
***
ESTEETTÖMYYS:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä (sisäänkäynti takaoven kautta, osoitteessa Hämeentie 13 B)
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, henkilökunta avustaa oven avaamisessa)
Tapahtumassa on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, olethan yhteydessä hyvissä ajoin ravintolapäällikköön sähköpostitse [email protected]
Lisätietoja esteettömyydestä kuudeslinja.fi
***
Myynti loppuu 29.1.2027 19:00.