
Yli 15 vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia julkaissut dark rock -yhtye Reflexion palaa esiintymislavoille. Yhtye nousee Helsingin On The Rocksin lavalle torstaina 6. toukokuuta 2027. Loppuvuodesta 2026 julkaistujen sinkkujen ”Death of Dolor” ja ”Bulletproof” siivittämä keikka tuo yhtyeen lauteille debyyttialbumilta tutussa kokoonpanossaan: Juha Kylmänen (laulu), Juhani Heikka (kitara), Ilkka Jolma (kitara), Mikko Uusimaa (basso) ja Ari-Matti Pohjola (rummut).
Vaikka yhtye on pitänyt taukoa julkaisuista, sen musiikki on kerännyt viimeisen vuoden aikana yli 12 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssa yli 150 maassa. On The Rocksin keikalla kuullaan sekä uutta materiaalia että yhtyeen vanhaa tuotantoa.
Illan avaa MELANKOLIA!
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,80 €.
---
Saavutettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.
Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info
Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.