
Trumpetisti Verneri Pohjola tuo uudessa projektissaan lavalle isänsä, legendaarisen basistin ja säveltäjän Pekka Pohjolan musiikin uuden sukupolven unelmatiimin voimin. Yhtyeessä soittavat Pohjolan rinnalla Anssi Kela (basso), Kai Hahto (rummut), Jarmo Saari (kitara) ja Aki Rissanen (koskettimet).
Verneri Pohjolalle Pekan musiikki on henkilökohtaista – mutta ennen kaikkea se on musiikkia, joka on tehty koettavaksi livenä.
”Pekan keikat olivat puhdasta ylivoimaa. Parasta silloin teini-ikäisenä oli, kun bändi soitti välillä tosi pitkään kohti kliimaksia, joka sitten tuli todella lujaa ja suvereenisti. Edelleen näin, kohta 50-vuotiaana, sellaisessa dramaturgiassa toteutuu jotain peittelemättömän hienoa, mikä saa hymyn nousemaan kasvoilleni”, kertoo Pohjola.
”Tämä on todella innostava ja jännittävä projekti. Kuuntelin teini-ikäisenä basistinalkuna paljon Pekka Pohjolan musiikkia, ja muistan silloin ajatelleeni, miten hienoa olisi päästä soittamaan näitä kappaleita. Nyt heti 40 vuotta myöhemmin pääsen toteuttamaan tuon unelman. Muusikkona tämä on erittäin tervetullut haaste. On inspiroivaa päästä hetkeksi ulos omasta lokerostaan ja saada soittaa näin kovien muusikoiden kanssa. Pekka Pohjola on minulle kansallissäveltäjä. Tuntuu tärkeältä pitää hänen musiikkinsa elossa myös esiintymislavoilla”, Anssi Kela kertoo.
Pohjola Heavy Jazz Group syntyi sattuman kautta. Pohjola ja Kela esiintyivät taannoin yhteisellä duokeikalla, jolla Kela soitti Try to Remember -kappaleen Pekka Pohjolan vanhalla Fender Jazz Bassolla.
”Olin todella vaikuttunut, miten soitin syttyi Anssin käsissä. Ihan kuin Pekka olisi itse soittamassa melodiaa. Tuli kylmät väreet ja sellainen fiilis, että Anssin pitäisi päästä soittamaan livenä Pekan musaa kunnolla. Kohtaamisesta syntyi halu soittaa Pekan musiikkia siellä, missä se on parhaimmillaan eli suomalaisilla rock-klubeilla ja valikoiduilla festivaaleilla, joissa Pekan biisien dynamiikka ja mahtipontisuus pääsevät oikeuksiinsa”, Pohjola kuvailee.
Idea jäi hautumaan, kunnes yhteisen saunaillan päätteeksi Pohjola ja Kela päättivät perustaa bändin, joka esittää Pekka Pohjolan musiikkia uudella tavalla – improvisoituna, raskaana, virtuoottisena ja rohkeasti omaäänisenä. Ja samalla varmasti selviää sekin, voiko trumpetilla oikeasti soittaa Pekka Pohjolaa rock-lujaa.
Juomatarjoilut
Haluatko nostaa keikkakäyntisi seuraavalle tasolle? Tilaa juotavaa ennakkoon ja minimoi jonotusaika baarissa!
Voit noutaa juomasi suoraan noutopisteeltä aulan baaritiskin päädystä pääesiintyjän esityksen alkamiseen saakka. Juomatarjoiluiden myynti päättyy klo 12 tapahtumapäivänä.
Huomioithan, että ostot ovat lopullisia, emmekä hyvitä juomaostoja, jos et jostain syystä pääsekään keikalle. Keikan siirtyessä tai peruuntuessa Tavastia on erikseen yhteydessä juomia ostaneisiin asiakkaisiin.
Tilaa juomatarjoilut keikalle ennakkoon täältä!
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
Turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
Ympäristölippu
Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Tutustu tarkemmin Luonnonperintösäätiön sivuilla! Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään tai lasilliselle ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen!
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.