Paraati / Suomi - TshekkiParaati / Suomi - Tshekki
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11–18 (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

28.5.2020 10:00

Joensuu 1685 julkaisee uuden levyn, ensimmäiset levyjulkaisukiertueen keikat julki

Lumisien peltojen ympäröimässä pienessä punaisessa studiorakennuksessa Pohjanmaalla äänitettiin Joensuu 1685 -yhtyeen täyspitkää albumia nimeltä ÖB, joka jäi viimeistelemättä yhtyeen jäädessä yllättäen tauolle vuonna 2010. Tauko kesti kahdeksan vuotta. Yhtyeen palattua esiintymislavoille Flow-festivaalilla vuonna 2018, palasivat Mikko, Markus ja Risto Joensuu myös kesken jääneen albuminsa pariin. Yhtyeen levyjulkaisukiertueen ensimmäiset keikat on nyt julkaistu.

Keikat
JOENSUU 1685
23.10.2020 Helsinki, Ääniwalli
19.12.2020 Tampere, Tullikamari Klubi

Liput nyt myynnissä!

UUSI LEVY
ÖB äänitettiin uudestaan ja päivitettiin osin sanoituksiensa, sovitustensa ja sävellyksiensä puolesta kuitenkin kunnioittaen alkuperäistä visiota albumista. Levyn varhaisimmat sävellykset ja sanoitukset ovat vuodelta 2009, tuoreimmat vuodelta 2019. Levy on kulttimaineeseen nousseen Joensuu 1685 -yhtyeen toinen täyspitkä albumi ja on nauttinut Suomen indiepiireissä maineesta levynä, jonka moni olisi suonut kuulevansa - nyt tuo kuuleminen on vihdoin mahdollista. Levyn kiinnostavuutta on entisestään lisännyt Mikko Joensuun sekä Risto ja Markus Joensuun Siinai -yhtyeen kansainvälisesti tunnustetut albumit ja urat, jotka seurasivat Joensuu 1685 -yhtyeen tauolle jäämistä.

ÖB on teemallinen levy, joka osin sekä sävellyksien että sanoitusten kautta tutkii Mikko, Markus ja Risto Joensuun oletetun yhteisen esi-isän, Peter Krookin (synt. 1685), tarinaa. Tarinassa Krook on vangittuna välitilaan Pohjanmaan laakeisiin ja pysähtyneisiin maisemiin vailla paikkaa, minne mennä tai minne palata. Krook etsii vapahtajaansa kaupungin valoista, meren sylistä, rakastajansa iholta, unistaan, marketin hyllyjen välistä ja houreisista näyistään. Albumi toimii vertauskuvana sille matkalle, jonka yhtye on kulkenut levyn ensisoinnun syttymisestä sen viimeisen soinnun hiljenemisen hetkeen saakka. Levyllä on mittaa noin tunti mutta sen sisällä soi vuosikymmen ja enemmän kätkien sisäänsä alkuja, loppuja sekä elämän jatkuvalle muutokselle suostumista.

"Kun palasimme ÖB:n ääreen, saimme uudestaan upota virtaan, josta ammensimme ja edelleen ammennamme. On suurta kotiin paluun juhlaa ja täysin ainutlaatuista julkaista jotain näin pitkään mieliemme aallokossa hioutunutta ja antaa se vihdoin kuulijoille."

JOENSUU 1685 - BIOGRAFIA
Joensuu 1685 syntyi vuonna 2007, kun Risto Joensuu liittyi veljeksien Markus ja Mikko Joensuun bändiin. ”Meillä oli jo tuolloin melko tarkkarajainen visio musiikista, jota halusimme tehdä ja kuulla.” Tämän vision pohjalta julkaistiin vuonna 2008 22-Pistepirkkojen Asko Keräsen tuottama esikoisalbumi, joka teki bändistä ilmiön ja nosti Joensuut indiepiirien huulille niin Suomessa kuin Euroopassakin. Bändistä kirjoittivat ylistäviä arvioita mediat NME:stä Mojoon ja ihmiset faniintuivat niin kusenhajuisissa kuppiloissa kuin festivaaleillakin. Tuohon aikaan bändi eli treenikämpällä, hengitti musiikkia ja kaivautui valoon vain keikoille ja kiertueille. Ja keikat olivat täynnä majesteettista valoa: kolme sulautui yhdeksi ja yksi sulautui yleisöön strobon välkkeessä sekoittuen pakahduttavan kauniisti kirskuvaan meluun. Yleisö suostui transsiin.

Toista albumiaan ÖB Joensuu 1685 ryhtyi säveltämään vuonna 2009. Sitä äänitettiin kahdessa osassa, lähellä koko orkesterin lapsuuden maisemia, Pohjanmaan sydänmailla, pienessä mökissä keskellä lumisia peltoja. Nämä Pohjanmaa-sessioiden nimellä kulkeneet äänitykset jäivät bändin viimeisiksi tuotoksiksi lähes kymmeneen vuoteen. ”Levy oli käytännössä valmis.” Fanit jäivät raapimaan hämmentyneinä päitään, kun vuonna 2010 yhtye ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Yhtyeen lupaavasti alkanut ura jäi yllättäen kesken.

Viimeistelemätöntä bootlegia levystä ja uusia biisejä keikoilla kuulleet supsuttelivat Coronan pöydissä toistensa korviin suomi-indien julkaisemattomaksi jääneestä helmestä ja ihmettelivät, mitä oikein tapahtui. ”2008-2011 olivat niin intensiivisiä, että perustus romahti ja Joensuu 1685 räjähti palasiksi mustaan avaruuteen.” Äänetön tuo avaruus ei kuitenkaan ollut.

Mikko Joensuu sai yleisön ja kriitikot polvilleen kansainvälisesti ylistetyn ja Teosto-palkitun Amen-trilogiansa kautta. Risto ja Markus Joensuun Siinai on julkaissut viisi täyspitkää erityisesti Suomen rajojen ulkopuolella tunnustettua ja hehkutettua albumia, joista kaksi ovat olleet yhteistyöalbumeita Wolf Paradesta tunnetun Spencer Krugin kanssa. Niin Mikko Joensuu kuin Siinaikin ovat niittäneet mainetta intiimeillä, mutta toisaalta äärimmäisen intensiivisillä esiintymisillään, dynaamiikalla joka purjehtii hiljaisuudesta äänivallin harjalle ja taas takaisin.

Huolimatta omista poluistaan, Joensuut halusivat saattaa yhdessä aloittamansa ÖB-levyn päätökseen. Aina vuosien varrella polkujen kohdatessa, se nousi väkisin yhtyeen kollektiivisesta alitajunnasta keskusteluihin. Oikeaa hetkeä odotettiin hartaasti, kunnes vuonna 2018 taivaankappaleet vihdoin kohtasivat, merkit olivat suotuisat ja kolme Joensuuta palasivat esiintymislavoille Flow-festivaalilla ja työstämään kesken jäänyttä albumiaan. ”Kun palasimme treenikämpälle vuosien jälkeen, tapahtumaa kuvaavat parhaiten Novaliksen sanat: 'Minne olemme matkalla? Aina kotiin.'”

Osta lippu

11.6.2026 17:34

Työväen Musiikkitapahtuma yhdistää legendat, uuden musiikin ja yhteisöllisen festivaalitunnelman ›


10.6.2026 10:30

Festarit Tutuiksi: Tuska Festival tuo raskaan musiikin Suvilahteen ›


10.6.2026 10:00

Club For Five saapuu Radalla Resortiin! ›


9.6.2026 18:26

Hyacinth Bucket hurmaa Iisalmessa ›


9.6.2026 13:00

Tervetuloa Laukon kartanon kesään! ›


8.6.2026 14:30

Helsinki City Festival starttaa tänä perjantaina! ›


5.6.2026 16:00

Fc Honka pelasi itsensä SuomenCupin puolivälieriin ›


5.6.2026 15:45

Helsingin Ryhmäteatterissa syksyllä nähdään Äitisi, Klytaimestra ›


5.6.2026 10:00

Jytäkesä Go-Go aikataulut julki! ›


5.6.2026 07:00

Festarikesä on täällä! ›


4.6.2026 08:00

Lähde aikamatkalle keskiaikaan! ›


3.6.2026 18:58

Ota festarikesän bingohaaste haltuun! ›


3.6.2026 15:30

Fiskars Summer Festival tuo kamarimusiikin ja kansainväliset huippuosaajat historialliseen ruukkimiljööseen ›


3.6.2026 12:00

Kesän hulvattomin komedia valloittaa Rauhalahti Teatterin – uskallatko kokeilla Helppoa eroa? ›


3.6.2026 09:00

Iitin musiikkijuhlien ohjelma yllättää monipuolisuudellaan ›


2.6.2026 16:40

Ystävyys, rakkaus ja inspiraatio kohtaavat Iittalan musiikkijuhlilla kesäkuussa ›


2.6.2026 16:35

Himos Juhannus kokoaa keskikesän juhlijat Himokselle! ›


1.6.2026 13:00

Kesän pihakeikat Pyhtäällä jo kuudetta kesää ›


1.6.2026 09:00

Uusi Tampere tapahtumakesä tulee taas! ›


30.5.2026 12:00

Jepa Lambert Soulful Christmas -joulukiertueelle konserttisaleihin ›


30.5.2026 10:00

PMMPn musiikkia kuullaan Tervasaaressa kesäkuun alussa! ›