Paraati / Isänpäivä lahjakorttiParaati / Isänpäivä lahjakortti
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11–18 (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

8.5.2015 09:00

HIM suuntaa harvinaiselle klubikiertueelle elokuussa

HIM tekee elokuun puolivälissä harvinaislaatuisen kotimaan kolmen illan klubikiertueen. Ville Valon johdolla maailmanmaineeseen noussut yhtye on soittanut Suomessa 2000-luvun alun jälkeen Helsingin Tavastialle sijoittuvan Helldone-klubifestarinsa ohella lähinnä harvakseltaan isoilla festareilla. Mutta nyt, elokuun 15.-17. päivä yhtye nähdään perättäisinä iltoina Tampereen Klubilla, Jyväskylän Lutakossa ja Turun Klubilla. Lutakossa yhtye on nähty viimeksi viisitoista vuotta sitten maaliskuussa 2000. Klubikiertueen liput ovat juuri tulleet myyntiin Tiketissä.

Vuonna 1991 toimintansa aloittaneen HIMin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "Join Me in Death", "Poison Girl", "Right Here in My Arms", "Wings of a Butterfly", "Killing Loneliness", "Your Sweet 666", "In Joy and Sorrow", "Buried Alive by Love" ja "The Funeral of Hearts". HIM saavutti ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä Yhdysvalloissa kultalevyn vuoden 2005 albumillaan "Dark Light". Yhtyeen kahdeksas ja viimeisin albumi "Tears On Tape" julkaistiin 2013.

HIMin basisti ja perustajajäsen Mige kommentoi tulevia klubikeikkoja perin mystiseen sävyyn: "Kivuliaasti nahkaansa luova HIM himoitsee äidinvertaan, ja etsii taas pian tietä aliversumiinsa klubien kiimasta. Tarkkailkaa taivasta ystävät, ja löytäkää armo."

HIM

La 15.8.2015 Tampere, Klubi
Liput alk. 58 €, K-18
Su 16.8.2015 Jyväskylä, Tanssisali Lutakko
Liput alk. 58 €, ikärajaton
Ma 17.8.2015 Turku, Klubi
Liput alk. 58 €, K-18

Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin palveluhinnasto on luettavissa täältä.


Osta lippu

6.11.2026 10:00

J. Karjalainen starttaa juhlakiertueen! ›


6.11.2026 06:06

Metalli Mössössä moshataan huomenna! ›


5.11.2026 12:00

Pikkujoulu Mössö on huomenna - vielä ehdit mukaan juhliin! ›


5.11.2026 09:54

KuPS kohtaa mestaruudesta taistelevan FC Interin kauden viimeisessä kotiottelussa ›


5.11.2026 09:00

Liput nyt Early Bird -hintaan Teatteri Telakan kevätohjelmiston esityksiin! ›


5.11.2026 09:00

Kuopiorock julkisti ensimmäiset esiintyjät! ›


4.11.2026 14:45

Exän uus ja vanha Rauhalahti Teatterissä kesällä 2027 ›


4.11.2026 09:00

MM-kotikisojen Säbäseikkailu saapuu Espooseen – tule paikalle ja ota kaveritkin mukaan! ›


4.11.2026 00:00

Poimi Tullikamarin ohjelmistosta keikkavinkit talteen! ›


3.11.2026 11:00

Europe juhlistaa The Final Countdownia Joensuussa ›


3.11.2026 10:59

HelsinkiMission Joulun tähdet -konsertti yksinäisyyttä vastaan ›


2.11.2026 15:00

Rajaton tuo joulun taian mieliin ympäri Suomea ›


2.11.2026 12:06

Hämärä laskeutuu – Sorin Sirkuksen Joulushow Noctua odottaa! ›


30.10.2026 14:00

Ruisrock 2027 - Ensimmäiset artistit julkistettu! ›


30.10.2026 10:00

Kaivopuisto Bluesin päiväkohtainen ohjelmisto julki – 1 päivän Early Blues -liput myyntiin tiistaina! ›


30.10.2026 09:00

Noora Louhimo kiertueelle keväällä 2027 ›


30.10.2026 07:00

Unholy Winter Fest valtaa Joensuu Areenan marraskuun lopussa ›


28.10.2026 09:00

Huora ja Lähiöbotox yhteiskiertueelle alkuvuodesta 2027! ›


27.10.2026 11:00

Uusia lisäyksiä Tuskan ohjelmaan! ›


27.10.2026 09:00

Naurua syksyyn! ›


26.10.2026 09:00

Kaivopuisto Bluesin 2 pv Early Blues -liput ovat nyt myynnissä! ›