
Yleisön rakastama Elämänpuu-konsertti kuullaan helmikuussa Jyväskylässä osana Usko ja Ura -tapahtumaa.Konserttiin voi ostaa lipun myös ilman osallistumista seminaariin.
Syksyllä 2023 ensimmäiselle Elämänpuu-kiertueelle lähtenyt produktio on saanut inspiraationsa Psalmien kirjasta. Nyt Elämänpuu saapuu Tapahtumakeskus Helmeen lauantaina 6. helmikuuta 2027.
Lavalla nähdään Tommi Kalenius, Tanja Torviokoski, Teri Mantere sekä Joonatan Rautio.
Elämänpuu-albumi on saanut kiitosta, ja kokonaisuuteen on luvassa myös uusia lauluja. Uusia singlejulkaisuja kuullaan pian.
Tommi Kaleniuksen sävellykset ja Jari Kekäleen sanoitukset ammentavat psalmien ajattomasta elämän kirjosta..
Raamatun psalmeja on laulettu kautta aikojen. Ne ovat Raamatun luetuimpia tekstejä ja sanoittaneet ihmisen elämän peruskokemuksia vuosituhansien ajan. Elämänpuu-konsertissa kuullaan rukouksenomaisia lauluja, jotka kutsuvat pysähtymään, hiljentymään ja kuuntelemaan.
”Tällaisia tehdään kerran kymmenessä vuodessa”, kuvailevat Kalenius ja Kekäle Elämänpuu-produktion syntyhistoriaa. ”Kyseessä oli suuritöinen kokonaisuus, joka yhdistää eri osa-alueita: taidetta, teologiaa, rukousta, terapiaa ja yhteisöllisyyttä. Saimme tähän alkusysäyksen jo lähes 20 vuotta sitten tehdessämme ensimmäistä yhteistä psalmiteksteihin pohjautuvaa Ihmeellisesti tehty -teostamme.”
Psalmit puhuttelevat tässä ajassa
”Ajattelimme ensimmäisiä Elämänpuu-lauluja tehdessä, että tämä on oikea hetki nostaa esille niitä hengellisen taiteen ulottuvuuksia, joita psalmit kätkevät sisäänsä: lohtua, rohkaisua, yhteisöä ja toivoa. Niitä elementtejä juuri tässä kohdassa maailmanhistoriaa tarvitaan”, sanovat Kalenius ja Kekäle.
Numeroimattomat paikat.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.