Paraati / SimerockParaati / Simerock
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11–18 (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

13.12.2021 09:00

Duran Duran Suomeen 40 vuoden odotuksen jälkeen

Ensi kesän In The Park -konserttisarja saa jatkoa populaarimusiikin historian yhdestä kulmakivestä Duran Duranin saapuessa Helsingin Kaisaniemeen 2. kesäkuuta 2022. Duran Duran on nähty viimeksi Suomessa vuonna 1982, joten edellisvierailusta on kulunut jo 40 vuotta!

Vuonna 1978 peruskivensä muuranneen brittimenestyksen meno on ollut huimaa jo bändin nimeä kantavasta esikoisalbumista lähtien. Yhdessä Music Televisionin huiman nousun kanssa maailmanlaajuiseen menestykseen kohonnut yhtye sai hyvin pian myös "The Fab Five" -lisänimen The Beatlesille lanseeratun "The Fab Four" -tittelin hengessä.


Vuosikymmenten mittaan useammissakin eri kokoonpanoissa nähdyn yhtyeen nykykokoonpanon muodostavat tutut Simon Le Bon, Nick Rhodes, John Taylor sekä Roger Taylor. Duran Duran on edelleen yksi maailman myydyimpiä artisteja yli sadan miljoonan albumin lukemillaan, jonka lisäksi bändi on loistanut esimerkiksi upeassa Live Aid -konsertissa sekä säveltämällä ja esittämällä megahitiksi nousseen 007 ja Kuoleman katse -Bond-elokuvan tunnussävelmä A View to a Kill. Yhtyeen luomisvoima on edelleen kohdillaan, ja viimeisin kokopitkä Future Past -albumi julkaistiin aiemmin tänä vuonna.


Kesäkuun alun konsertin erikoisvieraana loistavat yhdeksi maailman kovimmista tuottajista kasvanut Nile Rodgers yhdessä CHIC-bändinsä kanssa. Erityiseksi tapauksen tekee se, että nimenomaan CHIC on toiminut myös yhtenä Duran Duranin suurena innoittajana yhtyeen alkutaipaleella. Vastaavasti Nile Rodgers on ollut mukana luomassa unohtumattomia sävelmiä juuri Duran Duranin kanssa. Miehen uskomattomaan portfolioon lukeutuu myös menestyksekäs työskentely esimerkiksi Diana Rossin, David Bowien sekä Lady Gagan kanssa. CHIC julkaisi debyyttialbuminsa jo vuonna 1977, ja bändi luo edelleen uutta musiikkia. Songwriters Hall of Fameen nostettu Rodgers on myös kahminut vuosikymmenten saatteessa lukuisia palkintoja, esimerkiksi kolme Grammy-palkintoa saman illan aikana vuonna 2014 työstään Daft Punkin kanssa.


In The Park: Duran Duran with Nile Rodgers & Chic
To 2.6.2022 Helsinki, Kaisaniemenpuisto

Liput myyntiin maanantaina 20.12.2021 klo 9.00!

Osta lippu

22.7.2026 10:00

Laid Back tuo “Sunshine Reggae” -tunnelman Finlandia-taloon ›


21.7.2026 10:00

Billnäsin ruukin kesä jatkuu! ›


20.7.2026 09:00

Askanmäen kesäteatterin hulvaton komedia huipentuu – viimeisiin esityksiin liput nyt tarjoushintaan! ›


17.7.2026 15:00

SOPP tuo kesän lasiin Helsingissä, Turussa ja Oulussa! ›


17.7.2026 12:30

Työväen Musiikkitapahtuma starttaa vajaan viikon kuluttua! ›


17.7.2026 09:00

Enää kaksi viikkoa Jytäkesään! ›


15.7.2026 15:00

Livejazzia 1800-luvun kauppalaivalla ja illallinen Ruissalossa! ›


15.7.2026 10:00

Seinäjoki Metal Festivalin pääesiintyjä on italialainen Fleshgod Apocalypse  ›


15.7.2026 08:30

Kotimaisen musiikin juhlaa Varkaudessa ›


14.7.2026 12:30

Ratkaiseva euro-ottelu torstaina 16.7. Veritas Stadionilla! ›


13.7.2026 10:00

Hoodfest -rap festivaali Kuopiossa 7.–8.8.2026 ›


10.7.2026 00:01

Festarikesä käy kuumana! ›


9.7.2026 15:00

Pitääkö pokka Iisalmessa? ›


9.7.2026 09:00

ManeesiRock 2026: Maailman ainoa rokki ratsastusmaneesissa! ›


8.7.2026 15:00

Helppo ero naurattaa Kuopion kesässä ›


7.7.2026 09:00

Simerockin aikataulu julki! ›


6.7.2026 10:00

J. Karjalainen Väinö Festivalissa Kuopiossa! ›


3.7.2026 10:00

Viime kauden KuPS:in ikimuistoiset euroillat jatkuvat! ›


2.7.2026 17:18

Tavara-aseman Tammerfestia vietetään heinäkuussa ›


1.7.2026 16:43

Kesän suosikit M/S Rhealla – varaa paikat ajoissa ›


1.7.2026 15:41

Festarit tutuiksi – Raseborg Summerfest ›