HUOM! Popedan perjantain 14.11. keikka on siirtynyt. Uusi keikkapäivä on lauantai 22.11.
Alkuperäiselle
päivämäärälle 14.11. ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisinaan.
Palautus mahdollista 11.9. päivän loppuun saakka.
***
Jo yli neljä vuosikymmentä suomalaisen rockin kivijalkaa rakentanut Popeda on elävä legenda, bändi, jonka keikat ovat enemmän elämäntapa kuin tapahtuma. Manserockin peruskivi on jättänyt jälkensä niin suomalaisen rockin historiaan kuin kansakunnan kollektiiviseen muistiin.
Kappaleet kuten Kersantti Karoliina, Kuuma kesä, Punaista ja makeaa sekä Tahdotko mut tosiaan ovat ikonisia, ja livenä ne kuuluvat, tuntuvat ja maistuvat juuri niin hyvältä kuin pitääkin. Popedan keikalla ei istuta, siellä eletään, lauletaan mukana ja otetaan ilo irti täysillä.
Ilta ei starttaa hiljaisesti. Lavalle nousee JezzBand, bilebändi, jonka hittikimara ulottuu 80-luvun kultakaudesta suoraan tämän päivän listaykkösiin. Covereista koostuva keikka pistää sukat pyörimään ankarimmankin rokkipoliisin jaloissa ja saa poppiprinsessan tanssikengät syttymään tuleen.
Yksi asia on varma: 14. marraskuuta Vesileppiksessä ei ole hiljaista hetkeä
www.vesileppis.fi/
Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 18:30
Showtime 19:00
Liput ovelta 33 €, mikäli jäljellä.
Majoituspaketit: sales@vesileppis.fi tai 0291700170
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Myynti loppuu 22.11.2025 18:30.