VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
NORJALAINEN INDIE FOLK -YHTYE DAYS OF AUGUST SUOMEEN HUHTIKUUSSA
Indie folk -yhtye Days of August saapuu Suomeen keväällä. Kotimaassaan Norjassa huimaan suosioon noussut kokoonpano esiintyy Helsingin On The Rocks -klubilla torstaina 11. huhtikuuta. Tunteikkaalla ja rikkaasti soivalla musiikillaan kansainvälisen yleisön huomion herättäneen yhtyeen keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Vuonna 2018 perustetun Days of Augustin ainutlaatuinen soundi on sekoitus indie- ja folksävyjä, joissa on kuultavissa Bon Iverin, Sufjan Stevensin ja The Paper Kitesin kaltaisten nimien vaikutus. Syyskuussa ilmestyneen kakkosalbuminsa ”Postcards” äänimaailmaa on rikastettu muun muassa jousilla, torvilla ja elektronisilla elementeillä. Kehuja niittäneen albumin teemana on vahvasti koskettavat sanoitukset, joissa on läsnä menetyksen ja kaipuun tunne. Unenomaisesta ja kummittelevasta äänimaailmasta huolimatta levyn kappaleissa on toiveikas ja nostalginen tunnelma. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvan Days of Augustin musiikkia on kuultu myös Real Madrid: Until The End -dokumentissa.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 21€, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.