EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma-ti 9-19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99€ / min. + pvm)      Osta Tiketin lahjakortti!
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

15.9.2009 11:41

CLUTCH (USA) Nosturiin 17.11.

| 1990-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa perustettu Clutch saapuu esiintymään Helsingin Nosturiin tiistaina 17. marraskuuta osana laajempaa Euroopan-kiertuettaan. Clutchia lämmittelevät jenkkibändi Kylesa ja ruotsalainen Kamchatka. Liput tulevat myyntiin torstaina 17. syyskuuta.

Osaavana stoner-rock-bändinä tunnettu Clutch yhdistelee musiikissaan onnistuneesti metallia, hardcore-punkia ja hard rockia, ja viime aikoina yhtyeen soundissa on kuultu yhä enemmän blues-vaikutteita. Bändin sanoitukset liikkuvat historian, mytologian ja pop-kulttuurin maailmassa. Viisihenkinen Clutch on julkaissut pitkällä urallaan yhdeksän studioalbumia, joista viimeisin, ”Strange Cousins From The West”, julkaistiin kesäkuussa. Levyllä kuullaan aikaisempaa enemmän blues-riffittelyä ja groovaavia rytmejä.

Clutchia lämmittelevä yhdysvaltalainen Kylesa julkaisi viimeisimmän albuminsa ”Static Tensions” viime keväänä. Bändin hankalasti määriteltävää musiikkia kuvaillaan usein crustin, sludgen ja post-metallin sekoitukseksi.  

Clutchia myös Yhdysvalloissa lämmitellyt urallaan nousukiidossa oleva Kamchatka julkaisi uusimman levynsä ”Volume III” keväällä. Hyviä arvioita kerännyt levy on ruotsalaisyhtyeen kolmas.

www.pro-rock.com/
www.kylesa.com/
www.kamchatka.se/

LIPUT: alk. 23 €
Lipunmyynti alkaa torstaina 17.9.2009.

Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.

11.9.2025 12:00

Helsinki City Festival 2026 Blind Bird -liput myyntiin huomenna! ›


11.9.2025 09:00

X-treme Motor Show tuo Hämeenlinnaan syksyn värikkään auto- ja viihdetapahtuman ›


10.9.2025 12:50

Leprous saapuu Suomeen helmikuussa! ›


10.9.2025 11:00

F-liiga käyntiin ryminällä: Jaossa Super Cup -pokaalit ja ilmaisia ämpäreitä! ›


9.9.2025 12:00

Hypnotisoivasta taidepopistaan tunnettu Anna Von Hausswolff Suomeen! ›


9.9.2025 09:00

Maagikot 5 – Variety of Wonders ›


9.9.2025 08:00

Tahkon sydän sykkii jälleen pikkujoulukauden tahtiin, kun Piazza tarjoilee loppuvuoden odotetuimmat bileet! ›


8.9.2025 10:45

Lakritsi- & Salmiakkifestivaalit Helsingissä lokakuussa! ›


8.9.2025 10:00

Huolettomampaa lipunhankintaa - 5 hyvää syytä valita TikettiTurva lipunoston yhteydessä ›


5.9.2025 11:00

Waltteri Torikan Joulu kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan ainutlaatuisessa konsertissa Finlandia-talossa ›


5.9.2025 10:00

Tampereen 29. Flamencoviikko alkaa muutaman viikon kuluttua! ›


5.9.2025 08:00

Rap-virtuoosi Earl Sweatshirt esiintyy tammikuussa Suomessa! ›


4.9.2025 14:00

Lavatanssifestarit 2026 Early Bird -liput myynnissä vain maanantaihin saakka! ›


3.9.2025 11:08

Möysän Musaklubin syksy 2025 on täynnä timanttisia iltoja! ›


1.9.2025 08:00

Harjun Kamarikuoron 50-vuotisjuhlakonsertti, J.S.Bach: Messu h-molli ›


29.8.2025 15:00

Undergroundissa luvassa hieno keikkasyksy! ›


29.8.2025 11:45

Suomen kovimmat, hauskimmat ja tyylikkäimmät freestyle-räppärit kilpailevat jälleen kerran suomenmestaruudesta! ›


28.8.2025 15:00

Tavara-aseman syksyssä yli 70 tapahtumaa – nämä tähtiartistit ja kansainväliset vieraat saapuvat Tampereelle! ›


27.8.2025 10:00

KUUMAA 10 -juhlavuosi käynnistyy helmikuussa! ›


26.8.2025 14:50

Iltavalkeat - tervetuloa juhlimaan muinaisten tulien yötä! ›


23.8.2025 08:00

Kiihdytysajon SM – räjähtävin moottoriurheilusarja kotimaassa ›