Paraati / Lahjakortti äitienpäiväParaati / Lahjakortti äitienpäivä
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

25.8.2014 12:10

Lutakko Liekeissä lähestyy – aikataulu julki ohjelmanmuutoksen kera

Tulevana viikonloppuna 29.-30.8. juhlittavan Lutakko Liekeissä -festivaalin aikataulu on julkaistu. Ohjelmistossa on myös tapahtunut yksi muutos: yhdysvaltalainen Satan’s Satyrs on joutunut perumaan esiintymisensä muuttuneista lentoaikatauluista johtuvien ongelmien vuoksi, ja tilalla nähdään virolainen doom-duo Talbot.

Tallinnasta maailmanvalloitukseen vuonna 2008 ponnistanut Talbot-kaksikko on nähty Suomessa muutamia kertoja aiemminkin, muun muassa syksyllä 2013 Lutakossa. Bändin viimeisin albumi "Scaled" palkittiin Estonian Music Awardseissa vuoden parhaana albumina. Liekeissä Talbot esiintyy lauantai-iltana sisälavalla.

Lutakon pihalle pystytetyllä isommalla lavalla lauantain viimeisenä esiintyy elokuun alussa "Back To The Front" -albumin julkaissut ruotsalainen Entombed A.D. vokalistilegenda L.G. Petrovin johdolla. Lauantaina pihalla soittavat myös Refusedista tutun Dennis Lyxzénin post punk -yhtye INVSN ja samaa tyylisuuntaa edustava Beastmilk, sekä ensimmäistä kertaa Jyväskylässä esiintyvä rap-kollektiivi SMC Lähiörotat ja paikallinen metalliyhtye Ghost Brigade.

Perjantaina pihan "päälavalla" esiintyy yhdeksän vuoden tauon jälkeen Lutakkoon palaava Ruotsin suosituimpiin lukeutuva hiphop-yhtye Looptroop Rockers sekä ahkeran keikkailun myötä suosiotaan kohti isompia lavoja kasvattanut stoner rock -yhtye Truckfighters. Lavan tarjonnan avaa Laineen Kasperi & Palava Kaupunki ja päättää suomipunk-sensaatio Pää Kii.

Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä toteutettavan, järjestyksessään ykdeksännen Lutakko Liekeissä -festivaalin kahdella lavalla nähdään kahden päivän aikana kaksikymmentä monipuolisesti vaihtoehtomusiikin eri tyylisuuntia edustavaa yhtyettä. Liekit on tänä vuonna kansainvälisempi kuin koskaan, kahdeksan yhtyeistä on ulkomaisia.

Katso koko ohjelma tästä.

LUTAKKO LIEKEISSÄ 2014
Pe 29.8.2014 - La 30.8.2014 Jyväskylä, Tanssisali Lutakko & Lutakon piha
2 päivää alkaen 58 €, 1 päivä pe alk. 27 €, 1 päivä la alk. 37,50 €, ikärajaton

http://static.wixstatic.com/media/b13957_d551b75188eb47829a560e9f9f891ae9.png_srz_p_110_28_75_22_0.50_1.20_0.00_png_srz

Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin palveluhinnasto on luettavissa täältä.

6.5.2024 13:33

Ilahduta lahjakortilla! ›


6.5.2024 10:00

Suomiräpin suurkonsertti syyskuussa Helsingissä – Suomiräpin Synttärit -tapahtumassa yli 30 artistia! ›


3.5.2024 15:17

Saana Festival järjestetään ensimmäistä kertaa idyllisellä paikalla Kallaveden rannalla ›


3.5.2024 12:00

Diandran ja Turun filharmonisen orkesterin yhteiskonsertti James Bondin musiikin merkeissä Helsingin Böle Arenalla syyskuussa! ›


3.5.2024 00:01

Viime vuonna loppuunmyytyä Harjurokkia juhlitaan taas Jyväskylässä! ›


30.4.2024 09:13

Järvenpäässä soi blues tauotta aamusta iltaan 6.7.2024! ›


29.4.2024 09:05

Festarikesä alkaa Tiketistä! ›


29.4.2024 09:01

Ida Paul & Kalle Lindroth lähtee toistaiseksi viimeiselle kiertueelle - uusi single ulkona perjantaina ›


29.4.2024 09:00

Nicky Romero ja R3HAB kiinnitetty Weekend Festivalille ›


23.4.2024 11:02

Halsey, Janelle Monáe, AURORA, Vince Staples ja monia muita lisätty Flow Festivalin ohjelmaan! ›


23.4.2024 10:00

Helsinki Kasarmitorin alue muuttuu konserttipaikaksi elokuussa! ›


23.4.2024 09:35

Shirly Karvinen stand up-kiertueelle alan ykkösnimien kanssa! ›


22.4.2024 16:43

Suomen mestaruus ratkaistaan upeissa puitteissa! ›


18.4.2024 13:22

Grotesk Helsinki tuo laajan artistikattauksen Helsingin keskustaan kesäksi ›


17.4.2024 10:00

BC Nokia jatkaa Korisliigan välierissä! ›


15.4.2024 11:00

Blockfest 2024 ohjelma nyt valmis! ›


13.4.2024 13:30

Varmista paikkasi unelmien F-liiga finaaleihin! ›


12.4.2024 09:00

XXL Mössö Pikkujoulut & XXL Metalli Mössö marraskuussa 2024 Lahdessa! ›


11.4.2024 10:05

Ilosaarirockin ohjelma valmis – Stam1na erikoiskeikalle kera Joensuun kaupunginorkesterin ›


8.4.2024 10:01

Tulevan kesän CoolHead Live -konsertit on viimeistä silausta vaille julkaistu! ›


4.4.2024 12:00

Saaristo Festivaaliin kymmenen kansainvälistä ja kotimaista huippuartistia uudelle Jyrki Retro Stagelle ›