Paraati / Lahjakortti äitienpäiväParaati / Lahjakortti äitienpäivä
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

9.3.2010 10:54

JASON & THE SCORCHERS KAHDELLE KEIKALLE SUOMEEN TOUKOKUUSSA

| Paluun tehnyt Jason & The Scorchers saapuu keikoille Suomeen toukokuussa. Jason Ringenbergin ja Warner E. Hodgesin tähdittämä cow-punkin pioneeriyhtye esiintyy Helsingin Tavastialla tiistaina 11. toukokuuta ja Tampereen Klubilla keskiviikkona 12. toukokuuta.

 

Countrya, punkia ja rockia yhdistelevä Jason & The Scorchers julkaisi vastikään ensimmäisen studiolevynsä 14 vuoteen. Uusi ”Halcyon Times” on saanut erittäin hyviä arvioita sekä lehdistöltä että yleisöltä.Kyseessä ei ole bändin mukaan paluu sen juurille, vaan luova hyppy eteenpäin. ”Halcyon Times” on onnistunut vangitsemaan levylle yhtyeen räjähtävän live-energian.

 

Americana Music Association palkitsi Jason & The Scorchersin elämäntyöpalkinnolla kaksi vuotta sitten. Jo vuonna 1981 perustettu yhtye nousi alun perin tunnetuksi debyyttialbumillaan ”Fervor”. Vuonna 1985 julkaistu ”Lost And Found” -albumi on taas noussut jo klassikon asemaan ja levyltä löytyy myös radioissakin paljon soinut ”White Lies” -hitti. 90-luvun alussa yhtye hajosi, tosin sangen ystävällismielisissä merkeissä. Tauko ei kestänyt muutamaa vuotta kauempaa ja bändi jatkoi levyttämistä sekä keikkailua. Siinä sivussa Jason Ringenberg on ehtinyt luoda soolouraansa ja Hodges soittaa mm. Homemade Sinin ja Stacie Collinsin kanssa.

 

Jason & The Scorchersin nykyiseen kokoonpanoon kuuluu Ringenbergin ja Hodgesin lisäksi basisti Al Collins sekä ruotsalaisrumpali Pontus Snibb. Bändin sadat keikat ja sadattuhannet keikkakilometrit ovat vaikuttaneet yhtyeen esiintymisiin vain positiivisesti ja yhtyeen raaka energia suorastaan tempaa mukaansa.

 

KEIKAT:

Ti 11.5.2010 Helsinki, Tavastia
Liput: alk. 27 € (ovelta 28 e)

Ke 12.5.2010 Tampere, Klubi (ovet klo 21)
Liput: alk. 23 €


Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.

6.5.2024 13:33

Ilahduta lahjakortilla! ›


6.5.2024 10:00

Suomiräpin suurkonsertti syyskuussa Helsingissä – Suomiräpin Synttärit -tapahtumassa yli 30 artistia! ›


3.5.2024 15:17

Saana Festival järjestetään ensimmäistä kertaa idyllisellä paikalla Kallaveden rannalla ›


3.5.2024 12:00

Diandran ja Turun filharmonisen orkesterin yhteiskonsertti James Bondin musiikin merkeissä Helsingin Böle Arenalla syyskuussa! ›


3.5.2024 00:01

Viime vuonna loppuunmyytyä Harjurokkia juhlitaan taas Jyväskylässä! ›


30.4.2024 09:13

Järvenpäässä soi blues tauotta aamusta iltaan 6.7.2024! ›


29.4.2024 09:05

Festarikesä alkaa Tiketistä! ›


29.4.2024 09:01

Ida Paul & Kalle Lindroth lähtee toistaiseksi viimeiselle kiertueelle - uusi single ulkona perjantaina ›


29.4.2024 09:00

Nicky Romero ja R3HAB kiinnitetty Weekend Festivalille ›


23.4.2024 11:02

Halsey, Janelle Monáe, AURORA, Vince Staples ja monia muita lisätty Flow Festivalin ohjelmaan! ›


23.4.2024 10:00

Helsinki Kasarmitorin alue muuttuu konserttipaikaksi elokuussa! ›


23.4.2024 09:35

Shirly Karvinen stand up-kiertueelle alan ykkösnimien kanssa! ›


22.4.2024 16:43

Suomen mestaruus ratkaistaan upeissa puitteissa! ›


18.4.2024 13:22

Grotesk Helsinki tuo laajan artistikattauksen Helsingin keskustaan kesäksi ›


17.4.2024 10:00

BC Nokia jatkaa Korisliigan välierissä! ›


15.4.2024 11:00

Blockfest 2024 ohjelma nyt valmis! ›


13.4.2024 13:30

Varmista paikkasi unelmien F-liiga finaaleihin! ›


12.4.2024 09:00

XXL Mössö Pikkujoulut & XXL Metalli Mössö marraskuussa 2024 Lahdessa! ›


11.4.2024 10:05

Ilosaarirockin ohjelma valmis – Stam1na erikoiskeikalle kera Joensuun kaupunginorkesterin ›


8.4.2024 10:01

Tulevan kesän CoolHead Live -konsertit on viimeistä silausta vaille julkaistu! ›


4.4.2024 12:00

Saaristo Festivaaliin kymmenen kansainvälistä ja kotimaista huippuartistia uudelle Jyrki Retro Stagelle ›