VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
| Maailmalla suureen suosioon noussut pop-sensaatio MIKA saapuu esiintymään Helsingin the Circukseen perjantaina 30. heinäkuuta. Luvassa on intensiivinen show
livebändeineen sekä tanssijoineen.
MIKA tuli tunnetuksi radiohitillään "Relax, Take It Easy", lopullisen läpimurtonsa hän saavutti
kuitenkin alkuvuonna 2007 julkaistuaan kappaleen "Grace Kelly". Suomalaisilla radiokanavillakin ahkerasti soinut kappale nousi parhaimmillaan Iso-Britannian singlelistan ensimmäiselle
sijalle. Samana vuonna julkaistu huippuarvostelut saanut debyyttialbumi
"Life in Cartoon Motion" nousi niin ikään brittilistan ykköseksi. Albumilistojen kärkipäähän sijoittuneen toisen
studioalbuminsa "The Boy Who Knew Too Much" MIKA julkaisi viime vuonna.
Beirutissa amerikkalaiselle isälle ja libanonilaiselle äidille syntynyt
MIKA, oikealta nimeltään Michael Holbrook Penniman Jr. muutti nuorena
perheensä kanssa pakoon Libanonin levottomuuksia, ensin Pariisiin ja
sieltä myöhemmin Lontooseen. Lukihäiriöstä ja koulukiusaamisesta
kärsinyt MIKA löysikin musiikista pakokeinon itselleen. Laulajana hän
debytoi ensimmäisen kerran jo 15 -vuotiaana esiinnyttyään Lontoon Royal
Opera Housessa.
Konsertti: Pe 30.7.2010 Helsinki, the Circus, ovet: 18:00
Liput: alk. 51 €, ei ikärajaa, rajattu anniskelualue
Liput tulevat myyntiin to 15.4. alkaen klo 09.00.
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään
lipunhintoihin.
Palvelumaksut on luettavissa täältä.