Paraati / FC Inter- HJKParaati / FC Inter- HJK
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

31.8.2015 09:24

Michael Monroe loppuvuodesta Suomen kiertueelle

Michael Monroe nähdään 9. lokakuuta julkaistavan "Blackout States" -albumin myötä pitkästä aikaa klubikeikoilla Suomessa. Levynjulkaisukiertue kattaa marras-joulukuun aikana Suomen suurimmat kaupungit. Lipunmyynti alkaa tiistaina 1. syyskuuta klo 9.

"Minä ja bändin pojat odotamme innolla tulevaa Suomen kiertuetta. On hienoa päästä vihdoin soittamaan uudistettua livesettiä 'Blackout States' -albumin biisien kera. Bändin kemia on sen kun parantunut, ja yhteissoittomme on hitsautunut melkein pelottavan tiukaksi. On ilo lähteä rundaamaan niin vahvaa uutta albumia bändin kanssa, joka on nyt livenä kovempi kuin koskaan", Michael Monroe intoilee.

Ennen Suomen-keikkoja yhtyeellä on tiedossa vielä manner-Eurooppaan ja Brittein saarille ulottuva Euroopan kiertue, joka huipentuu Swindoniin Alice Cooperin seurassa. Michael Monroen uusi single "Old King's Road" julkaistaan 4. syyskuuta. Samassa yhteydessä ilmestyy biisiin tehty musiikkivideo, jonka on ohjannut myös kehuttujen "Stained Glass Heart"- ja "Ballad Of The Lower East Side" -videoiden takana oleva Ville Juurikkala.

Kuva: Ville Juurikkala

MICHAEL MONROE Blackout States -kiertue
Pe 27.11.2015 Jyväskylä, Lutakko
Liput alk. 25 €, ikärajaton
La 28.11.2015 Joensuu, Kerubi
Liput alk. 27 €, K-18
La 5.12.2015 Helsinki, Tavastia-klubi (Ikärajaton klo 14.30-18 / K-18 klo 19.30-23)
Liput alk. 27 €, kärajaton & K-18
Pe 11.12.2015 Tampere, Pakkahuone
Liput alk. 25 €, K-18
La 12.12.2015 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Liput alk. 25 €, K-18

Myyntiin ti 1.9.2015 klo 9.00

Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin palveluhinnasto on luettavissa täältä.

Osta lippu

7.5.2024 17:00

Helsinki Lit -käännöskirjallisuusfestivaalin ohjelma striimataan! ›


7.5.2024 10:00

Viitasen Piian Ihmisen aika -levynjulkaisukiertue rantautuu Ravintola Kairoon 24.5. ›


6.5.2024 13:33

Ilahduta lahjakortilla! ›


6.5.2024 10:00

Suomiräpin suurkonsertti syyskuussa Helsingissä – Suomiräpin Synttärit -tapahtumassa yli 30 artistia! ›


3.5.2024 15:17

Saana Festival järjestetään ensimmäistä kertaa idyllisellä paikalla Kallaveden rannalla ›


3.5.2024 12:00

Diandran ja Turun filharmonisen orkesterin yhteiskonsertti James Bondin musiikin merkeissä Helsingin Böle Arenalla syyskuussa! ›


3.5.2024 00:01

Viime vuonna loppuunmyytyä Harjurokkia juhlitaan taas Jyväskylässä! ›


30.4.2024 09:13

Järvenpäässä soi blues tauotta aamusta iltaan 6.7.2024! ›


29.4.2024 09:05

Festarikesä alkaa Tiketistä! ›


29.4.2024 09:01

Ida Paul & Kalle Lindroth lähtee toistaiseksi viimeiselle kiertueelle - uusi single ulkona perjantaina ›


29.4.2024 09:00

Nicky Romero ja R3HAB kiinnitetty Weekend Festivalille ›


23.4.2024 11:02

Halsey, Janelle Monáe, AURORA, Vince Staples ja monia muita lisätty Flow Festivalin ohjelmaan! ›


23.4.2024 10:00

Helsinki Kasarmitorin alue muuttuu konserttipaikaksi elokuussa! ›


23.4.2024 09:35

Shirly Karvinen stand up-kiertueelle alan ykkösnimien kanssa! ›


22.4.2024 16:43

Suomen mestaruus ratkaistaan upeissa puitteissa! ›


18.4.2024 13:22

Grotesk Helsinki tuo laajan artistikattauksen Helsingin keskustaan kesäksi ›


17.4.2024 10:00

BC Nokia jatkaa Korisliigan välierissä! ›


15.4.2024 11:00

Blockfest 2024 ohjelma nyt valmis! ›


13.4.2024 13:30

Varmista paikkasi unelmien F-liiga finaaleihin! ›


12.4.2024 09:00

XXL Mössö Pikkujoulut & XXL Metalli Mössö marraskuussa 2024 Lahdessa! ›


11.4.2024 10:05

Ilosaarirockin ohjelma valmis – Stam1na erikoiskeikalle kera Joensuun kaupunginorkesterin ›