Paraati / Laukon kartanoParaati / Laukon kartano
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

21.8.2014 13:04

Ruotsalainen Blues Pills kiertueelle Suomeen

Eri musiikkimedioissa seuraavaksi isoksi rock-tulokkaaksi ennustettu Blues Pills saapuu joulukuussa vihdoin myös Suomeen. Tämä ranskalais-ruotsalais-amerikkalainen kvartetti on nuoresta iästään huolimatta ehtinytkin tehdä jo pitkälti yli toista sataa keikkaa ympäri maailmaa. Bändin voi nähdä 18.12. Jyväskylän Lutakossa, 19.12. On the Rocksissa Helsingissä ja Turun Klubilla lauantaina 20. joulukuuta. Lämppärinä keikoilla soittaa helsinkiläinen Kaleidobolt.

Blues Pills julkaisi debyyttialbuminsa viime heinäkuussa. Albumilta on lohkaistu kaksi singleä, "High Class Woman" ja "No Hope Left For Me". Yhtyeen laulaja, Elin Larsson, on vasta reilu parikymppinen, mutta hänen äänensä kuulostaa aivan Janis Joplinin ja Aretha Franklinin risteytykseltä. Larssonin lisäksi bändissä vaikuttavat kitaristi Dorian Sorriaux, basisti Zack Anderson sekä rumpali Cory Berry.

To 18.12.2014 Jyväskylä, Lutakko
Liput 11,50 alk. €, ikärajaton

http://static.wixstatic.com/media/b13957_d551b75188eb47829a560e9f9f891ae9.png_srz_p_110_28_75_22_0.50_1.20_0.00_png_srz

Pe 19.12.2014 Helsinki, On The Rocks
Liput alk. 15,50 €, K-18

http://static.wixstatic.com/media/b13957_d551b75188eb47829a560e9f9f891ae9.png_srz_p_110_28_75_22_0.50_1.20_0.00_png_srz

La 20.12.2014 Turku, Klubi
Liput alk. 13,50 €, K-18

http://static.wixstatic.com/media/b13957_d551b75188eb47829a560e9f9f891ae9.png_srz_p_110_28_75_22_0.50_1.20_0.00_png_srz

Liput myynnissä nyt!

Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin palveluhinnasto on luettavissa täältä.


7.5.2024 17:00

Helsinki Lit -käännöskirjallisuusfestivaalin ohjelma striimataan! ›


7.5.2024 10:00

Viitasen Piian Ihmisen aika -levynjulkaisukiertue rantautuu Ravintola Kairoon 24.5. ›


6.5.2024 13:33

Ilahduta lahjakortilla! ›


6.5.2024 10:00

Suomiräpin suurkonsertti syyskuussa Helsingissä – Suomiräpin Synttärit -tapahtumassa yli 30 artistia! ›


3.5.2024 15:17

Saana Festival järjestetään ensimmäistä kertaa idyllisellä paikalla Kallaveden rannalla ›


3.5.2024 12:00

Diandran ja Turun filharmonisen orkesterin yhteiskonsertti James Bondin musiikin merkeissä Helsingin Böle Arenalla syyskuussa! ›


3.5.2024 00:01

Viime vuonna loppuunmyytyä Harjurokkia juhlitaan taas Jyväskylässä! ›


30.4.2024 09:13

Järvenpäässä soi blues tauotta aamusta iltaan 6.7.2024! ›


29.4.2024 09:05

Festarikesä alkaa Tiketistä! ›


29.4.2024 09:01

Ida Paul & Kalle Lindroth lähtee toistaiseksi viimeiselle kiertueelle - uusi single ulkona perjantaina ›


29.4.2024 09:00

Nicky Romero ja R3HAB kiinnitetty Weekend Festivalille ›


23.4.2024 11:02

Halsey, Janelle Monáe, AURORA, Vince Staples ja monia muita lisätty Flow Festivalin ohjelmaan! ›


23.4.2024 10:00

Helsinki Kasarmitorin alue muuttuu konserttipaikaksi elokuussa! ›


23.4.2024 09:35

Shirly Karvinen stand up-kiertueelle alan ykkösnimien kanssa! ›


22.4.2024 16:43

Suomen mestaruus ratkaistaan upeissa puitteissa! ›


18.4.2024 13:22

Grotesk Helsinki tuo laajan artistikattauksen Helsingin keskustaan kesäksi ›


17.4.2024 10:00

BC Nokia jatkaa Korisliigan välierissä! ›


15.4.2024 11:00

Blockfest 2024 ohjelma nyt valmis! ›


13.4.2024 13:30

Varmista paikkasi unelmien F-liiga finaaleihin! ›


12.4.2024 09:00

XXL Mössö Pikkujoulut & XXL Metalli Mössö marraskuussa 2024 Lahdessa! ›


11.4.2024 10:05

Ilosaarirockin ohjelma valmis – Stam1na erikoiskeikalle kera Joensuun kaupunginorkesterin ›