
| Heinäkuussa uudella Nightmare –albumillaan ympäri maailmaa listaykköseksi noussut
Avenged Sevenfold tekee ensimmäistä kiertuettaan pääesiintyjänä Euroopassa. Kiertue saadaan Suomeen
maanantaina marraskuun 22. päivä kun yhtye esiintyy Helsingin Jäähallissa. Etelä-Kaliforniasta kotoisin oleva yhtye on kovaa vauhtia nousemassa metallibändien kärkinimien joukkoon.
Liput odotettuun konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 6. syyskuuta.
Vuonna 1999 perustettu Avenged Sevenfold eli lyhyemmin A7X aloitti musiikillisen uransa metalcoresta, mutta vuosien varrella yhtyeen musiikki on muuttunut kevyempään suuntaan. A7X:n viides studioalbumi Nightmare nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan sijalle yksi, kun se julkaistiin heinäkuussa ja bändin albumilta lohkaistu single “Nightmare” oli kuluneen kesän soitetuin metallibiisi maassamme. Levy on saanut erityisesti faneilta kiitosta, sillä siinä on kuultavissa elementtejä yhtyeen koko uran varrelta.
Esikuviaan, kuten Metallicaa, myötäilevä Nightmare-albumi on omistettu yhtyeen viime joulukuussa menehtyneen rumpali
James ”The Rev” Sullivanin muistolle. Avenged Sevenfoldin muodostavat tätä nykyä laulaja
M. Shadows, kitaristit
Synyster Gates ja
Zacky Vengeance sekä basisti
Johnny Christ. A7X:n musiikki rytmittää lukuisia videopelejä ja muun muassa Saw III –elokuvassa soi yhtyeen ”Burn It Down” –kappale. Avenged Sevenfold on esiintynyt Suomessa aiemmin Iron Maidenin lämmittelijänä Helsingin Olympiastadionilla ja Tampereen Ratinan Stadionilla heinäkuussa 2008.
Ma 22.11.2010, Jäähalli, Helsinki
Liput: alk. 45 €, ei ikärajaa
Lipunmmynti alkaa ma 6.9.2010 klo 09.00
Tiketin
voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään
lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa
täältä.