EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

La 7.9.2024  /  House of Olaf  /  Savonlinna

YUP Instrumental

YUP Instrumental Liput

Yksi 1990-2000-luvun alun merkittävimmistä rock-yhtyeistämme, YUP, palaa instrumentaaliyhtyeenä. Tuottelias rock-kokoonpano vaikutti aktiiviaikanaan merkittävästi Suomen musiikilliseen ympäristöön omaleimaisella ja monipuolisella sävelmaailmallaan sekä solisti Jarkko Martikaisen sanoituksilla ja lauluäänellä. Vaikutteita yhtye otti muun muassa punkista, jazzista, kansanmusiikista ja progressiivisesta rockista.

Yhtye julkaisee ensimmäisen studiolevynsä 26. päivänä huhtikuuta 2024. Nimeä Opus 1 kantavalla levyllä esiintyy myös vierailevia soittajia.

YUP jäi ennaltamäärittelemättömälle tauolle vuonna 2009, jolloin sen jäsenet olivat jo vähitellen siirtyneet kohtia omia, musiikillisesti erityyppisiä projekteitaan. YUP Instrumental jatkaa nyt YUP:n taiteellisesti kunnianhimoista ilmaisua keskittymällä instrumentaalimusiikkiin. Sävellystyöstä on vastannut bassokitaristi Valtteri Tynkkynen, ja hänen lisäkseen yhtyeessä soittavat kitaristi Jussi Hyyrynen, rumpali Janne Mannonen ja kosketinsoittaja Petri Tiainen.

www.houseofolaf.com


Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 20:00
Showtime 22:00

Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.

Olaf Burger

Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.

Myynti loppuu 7.9.2024 20:00.