EN  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

La 2.7.2022  /  Voimala 1889:n patio  /  Oulu

Yona (trio) + Emilia Aarnio

Yona (trio) + Emilia Aarnio Liput

Yona (trio) + Emilia Aarnio Voimala 1889:n patiolla lauantaina 2.7.!

Yona on todellinen oman tiensä kulkija. Valovoimaisen laulaja-lauluntekijän debyyttialbumi ’Pilvet liikkuu, minä en’ ilmestyi vuonna 2010 ja toi hänelle Vuoden tulokkaan Emma-palkinnon. Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaissut ja lukuisten muiden artistien levyillä vieraillut kameleonttimainen artisti leikittelee taidokkaasti musiikin ja lyriikan eri genreillä luoden ajatonta, eklektistä poptaidetta.

Yonan tuorein studioalbumi on pitkäaikaisen unelman toteuma – ”Uni johon herään” on tehty yhdessä Espoon kaupunginorkesterin Tapiola Sinfoniettan kanssa. Yonan ja Mauri Syrjälän tuottama tinkimätön popalbumi on artistin mukaan ”levy rajatiloilta”. Yhtä aikaa massiivinen ja intiimi albumi ei peittele mitään. Johanna Kustannuksen maaliskuussa 2021 julkaisema albumi on ollut todellinen arvostelumenestys. Albumi poiki Yonalle Emma-ehdokkuudet peräti neljässä kategoriassa.

Dynaamisista live-esiintymisistä tunnettu Yona laulaa taidokkaan bändinsä kanssa vapautuneesti ja hetkessä eläen. Yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa toteutettu sykähdyttävä uusi albumi ’Uni johon herään’ ja Yonan aiempien monipuolisten levyjen materiaali soi yhtyeen käsissä soljuvana, voimallisena ja alati muuttuvana virtana, joka vetää kuulijansa mukaan ja saa hetkeksi kaiken muun katoamaan.

Emilia Aarnio on oululainen laulaja-lauluntekijä, joka julkaisi debyyttialbumin nimeltä Kehrääjälintu keväällä 2021. Emilia on tullut oululaisille tutuksi jo vuosien ajan monista eri coverkokoonpanoista, mutta ensimmäinen oma albumi oli hänelle itselleen tärkeä pelinavaus kohti lauluntekijän uraa ja suurempaa yleisöä. Herkkä ja syvällinen debyyttialbumi pohjautuu Emilian isoäidin vanhoihin runoihin, ja se läpileikkaa surun ja menetyksen tunteita tuoden kuulijan lopulta valoon ja toivon keskelle. Emilia kuvaileekin albumia eräänlaiseksi terapialevyksi, joka avasi hänessä jo pitkään uinuneen lauluntekijän "hanan", ja hän toivoo sen olevan kuulijalle turvapaikka käsitellä muun muassa läheisen menetystä ja siitä selviytymistä.

Emilia työstää tällä hetkellä toista albumia, jonka vielä julkaisemattomia lauluja kuullaan ensi kertaa tällä heinäkuisella patiokeikalla. Emilian terveiset: "On hienoa päästä avaamaan ilta Yonalle, jonka musiikki on inspiroinut ja kannustanut myös minua tekemään sellaisia lauluja kuin itsestä tuntuu hyvältä, genreistä ja ulkoa tulevista paineista välittämättä.

Showtime:
20:15 Emilia
21:00 Yona (trio)

www.voimala1889.fi


Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 19:00
Showtime 20:15

Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.

Lippujen varausaika 2 päivää.

Myynti loppuu 2.7.2022 18:00.