VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ke 9–19, to-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Yölinnun ensimmäiset siiveniskut ulottuvat aina 1990-luvulle asti, sillä Simo Silmu ja Markus Kuusijoensuu perustivat yhtyeen vuonna 1992.
Bändi on saavuttanut uransa aikana suosion, johon harva yltää. Yölinnun keikkamäärät ovat vuosien saatossa hiponeet tähtitieteellisiä lukuja. Simo Silmun syvät tulkinnat ja yhtyeen soitanta osuvat aina suomalaisten sydämiin.
Yölinnun albumeja on myyty huikeat 400 000 kappaletta. Ryhmä on julkaissut lukusia studioalbumeja, muutamia kokoelma-albumeja ja kymmenittäin singlejä. Lisäksi Simo Silmu on julkaissut kolme sooloalbumia. Yölintu on pokannut kahdeksan kultalevyä, viisi platinaa ja yhden tuplaplatinalevyn. Heidän menestynein studioalbuminsa on vuoden 1998 Tositarkoituksella, jota on myyty lähes 96 000 kappaletta.
Siiveniskut ovat jättäneet jälkensä Suomi-iskelmän historiaan, ja edelleen Yölintu jatkaa vahvaa liitoaan iskelmätaivaalla!
- Omaa musaa omalla tyylillä. Iskelmän suomenhevonen ei hyydy milloinkaan. Tervetuloa kanssamme juhlaviin zembaloihin, Yölintu toivottaa.
Aikataulu:
19:30 Ovet auki
20:30-21:15 Marko Karvonen Solo
21:30-22:45 Yölintu
23:00-00:00 Marko Karvonen Solo
www.vesileppis.fi/fi/735/tap/7/Uutiset
Majoituspaketit: [email protected]
Esteettömyys:
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä