VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Kotimaisen rockin eturintamaan jo yli 20 vuoden ajan lukeutunut Von Hertzen Brothers kiertää syksyllä Suomea akustisen kiertueen merkeissä. Ainutlaatuisissa konserteissa kuullaan yhtyeen laajaa tuotantoa uudessa valossa. Luvassa on tuoreita sovituksia tunnetuista biiseistä, tarinoita kappaleiden taustoista sekä myös harvinaisempia helmiä - yllätyksiä unohtamatta. Veljesten Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin lisäksi kokoonpanossa vaikuttaa tällä kertaa säveltäjä-muusikko Markus Pajakkala.
"Akustinen kiertue on ollut meidän veljesten pitkäaikainen haave ja nyt kun edellisen levyn myötä tutustuimme multi-instrumentalisti Markus Pajakkalaan, ajatus kiertueesta sai vihdoin tuulta purjeisiinsa. Odotamme innolla, että pääsemme sovittamaan biisejämme tälle nelikolle ja lupaamme, että setistä löytyy myös yllätyksiä ja harvinaisuuksia. Pyrimme siihen, että rundin illat tulee olemaan rentoja ja mukavia. Musiikkimme olkoon ikään kuin leirinuotio, jonka äärellä ihmettelemme sen loistoa ja lämpöä. Kerromme keikoilla biisiemme taustoista ja toivomme että tulette saamaan hyvän käsityksen meidän veljesten yhteisestä urasta. Stand-uppiin emme usko yltävämme (paitsi ehkä tahattomaan), mutta jos oikein hyvin käy, jotain uuttakin pääsemme keikoilla esittämään”, kertoo laulaja-kitaristi Mikko von Hertzen.
Showtime 21:00
Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.