VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,99 € / min. + pvm)
Viikate julkaisee Korttitalo -singlen perjantaina 31.5. Kappale on ensimmäinen lohkeama marraskuussa ilmestyvältä yhtyeen viidenneltätoista albumilta.
Siitepölyhuiskun varresta tavoitettu solisti Kaarle Viikate kommentoi aihetta seuraavasti:
”Korttitalo edustaa uuden albumin ilmavampaa ja menevämpää antia, kuin rautalankahattaran nauttimista goottilaisen karusellin pyörteissä. Pääpaino levyllä tulee kuitenkin olemaan hiljaisemmissa, hitaammissa ja kauniisti raahaavissa lauluissa. Tästä syystä marraskuun ensimmäinen päivä julkaistava albumi onkin nimeltään ”Hiljainen”.
Toinen syy hiljaisempaan tunnelmaan on se, että nyt albumikiertue voi ensi kertaa jalkautua paikkoihin, joissa saa luvalla soittaa maltillisilla desibeleillä mutta antaumuksella. Luvassa on musiikkia niin teatterimiljöissä kuin konserttisaleissa sekä intiimeissä klubeissa. Samalla settilistaan saadaan ujutettua kappaleita, joita ei Viikatteen historiassa ole aiemmin esitetty livenä.
Toisin sanoen största möjliga tysnad to the max!”