VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Tuure Kilpeläinen uuden yhtyeensä kanssa levynjulkaisukiertueelle
Syksyllä uuden albumin julkaiseva Tuure Kilpeläinen suuntaa yhtyeensä kanssa kolmetoista paikkakuntaa sisältävälle levynjulkaisukiertueelle. Marraskuun puolivälissä Hämeenlinnasta alkavalla kiertueella kuullaan materiaalia Tuuren koko uran ajalta. Lipunmyynti käynnistyy keikkapaikkojen myyntikanavissa perjantaina 1. syyskuuta.
Tuure Kilpeläisen lisäksi uudessa yhtyeessä soittavat Ansku Mellanen (basso, kitara, laulu), Julius Sihvonen (koskettimet, laulu) ja Eliel Viitala (rummut).
”Harjoittelen parhaillaan kiertuetta varten uuden huippuryhmän kanssa. Anskun, Juliuksen ja Elielin monipuolinen ja vahva panos tulee luomaan esityksiin aivan oman tunnelmansa. Ammennamme kesän treeneistä lämpöä ja aurinkoa syyskauden keikoille. Ja kuten tiedetään, elämään mahtuu muutakin kuin pelkkää aurinkoa - tämä kaikki on hyvä jakaa saman tulen äärellä yleisön kanssa. Soitamme uuden albumin laulujen lisäksi vanhempaa materiaalia urani ajalta. Musiikki herää eloon keikoilla kauniina ja rauhallisena, välillä villinä ja rosoisena, joka ilta erilaisena ja läsnäolevana yleisön kanssa. Nähdään keikoilla!”, tunnelmoi Tuure.
Tänä kesänä Iskelmä-Finlandia-palkinnon saanut Tuure Kilpeläinen tuli suurelle yleisölle tutuksi Kaihon Karavaani -yhtyeensä kanssa. Tuure oli myös mukana Vain Elämää -TV-sarjan 9. kaudella. Tuuren tulevalla albumilla yhdistyvät saumatta moderni tuotanto, artistin tuttu, rakastettu ääni ja henkilökohtaiset tekstit. Kaiken uuden ohella odotettavissa on myös aikaisemmilta vuosilta tuttu Tuure - lämmintä ja välitöntä energiaa yleisöön luova karhea ja samettinen tulkitsija.
sawohouse.fi/underground-keikat
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Sawohouse Underground VIP -pöytä
Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa!
VIP pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta!
VIP pöytä on varattavissa vain Tiketti.fi kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl.
Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti.
Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä