EN  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11–19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Ke 17.11.2021  /  G Livelab Tampere  /  Tampere

Tuomo & Markus feat. Verneri Pohjola

Tuomo & Markus feat. Verneri Pohjola Liput

Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostama voimaduo yhdistää musiikissaan ennakkoluulottomasti amerikkalaista lauluntekijäperinnettä
psykedeeliseen folkiin, skandinaaviseen jazziin, retro souliin ja Love Recordsin progeen.

Yhtye viimeistelee parhaillaan toista albumiaan, jonka äänitykset käynnistyivät jo ennen koronapandemiaa Jonathan Wilsonin studiolla Los
Angelesissa ja jatkuivat sittemmin mm. kitaristi Marc Ribot’n kera Helsingin Kalasatamassa. Koronasapattinsa aikana Tuomo & Markus on äänittänyt lisäksi immersiivisesti taltioidun instrumentaalilevyn trumpettivirtuoosi Verneri Pohjolan kanssa, joka julkaistaan alkuvuodesta 2022. Yhtyeen debyyttialbumi, vuonna 2016 ilmestynyt ”Dead Circles”, keräsi ilmestymisensä aikoihin hehkutusta Helsingin Sanomista Rolling Stoneen.

Esiintymislavoilla kaksikosta on kasvanut dynaaminen ja live-kokoonpano, jonka kruunaa hiljattain Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon
saajaksi ehdolle nostettu Verneri Pohjola.

Tuomon ja Markuksen vakiosäestäjinä toimivat lisäksi basistilaulaja Jere Ijäs, steel-kitaristi Miikka Paatelainen sekä lyömäsoittaja-pasunisti Juho Viljanen.

Viime vuosien aikana yhtyettä on nähty keikoilla ympäri maailmaa, mm. useampaan otteeseen Teksasin South by Southwestissa, vaihtoehtorock-suuruus Wilcon Yhdysvaltain kiertueella sekä lukuisissa festivaalitapahtumissa aina Helsingin Flowsta Mexico Cityn jazzfestareille.

Tuomo Prättälä – laulu ja koskettimet
Markus Nordenstreng – laulu ja kitara
Juho Viljanen – perkussiot, pasuuna, koskettimet
Jere Ijäs – basso
Miikka Paatelainen – steel-kitara
Verneri Pohjola – trumpetti

Facebook
Instagram
Twitter

www.glivelab.fi/tampere


Ikäraja: Ikärajaton
Aika: Ovet klo 18:00
Showtime klo 19:00

Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.

Alaikäiset musiikin ystävät ovat tervetulleita seuraamaan G Livelabin keikkoja aikuisen seurassa. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta, muille liput ovat normaalihintaisia.

***

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE

Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

Myynti loppuu 17.11.2021 18:00.
Mikäli tapahtuman aikana on voimassa koronaan liittyviä tapahtuma- tai ravintolarajoituksia, tapahtumassa saatetaan kysyä koronatodistusta. Katso lisää toimitusehdoistamme: https://www.tiketti.fi/info/toimitusehdot