WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Wed 9–19, Thur-Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
Laulaja-lauluntekijä Tommi Kalenius lähtee kiertueelle pohjoiseen
Laulaja-lauluntekijä Tommi Kalenius lähtee helmikuun lopulla kiertämään pohjoista. Seitsemän konsertin kiertue alkaa Äänekoskelta ja kattaa Rovaniemen, Pyhätunturin, Levin, Saariselän, Kemijärven ja Kempeleen.
” Viime aikoina on syntynyt jotain uuttakin, juuri pohjoisen taivaan alle sopivaa, nimittäin laulu nimeltä ”Revontulimieli”, jonka tein yhdessä ystäväni Markus Koskisen kanssa. Onkin todella ihanaa päästä konsertoimaan juuri pohjoiseen, lähelle luontoa ja tuntureita. Haluan toivottaa sinut tervetulleeksi kuuntelemaan kappaleitani, ovatpa ne sitten tuttuja tai tuntemattomia. Kiertueelle lähden kitarani kanssa eli alkuperäiskokoonpanossa”, Kalenius kommentoi.
Monipuolisen artistin kappaleet ovat siunanneet suomalaisia jo yli 20 vuoden ajan. Viime vuosina erityisesti suositut Elämänpuu -konsertit ovat täyttäneet kirkkoja koskettuneista kuulijoista. Kaleniuksen lauluissa kuuluu ihmisen syvää kokemusmaailma tunnistettavilla melodioilla.
Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli.
www.ohjelmatoimistokristalli.fi
Tickets from the door 20 €, if any left.
***
ACCESSIBILITY:
An assistant can enter the event for free on the same ticket as the person they are assisting: YES
The event is accessible by wheelchair: TBA
The event venue has an accessible toilet: TBA
A hearing induction loop can be used in the venue: TBA