VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
The Ones To Watch palaa jälleen! Keskiviikkona 4.10. On The Rocksin alakerrassa päästään jälleen tarkistamaan Suomen musakentän kultakimpaleet. Tällä kertaa parrasvaloihin nostetaan indie-artisteja, joiden musiikki seikkailee popin, rockin ja folkin maailmoissa. Tänä syksynä OTW-iltojen tukijana toimii Elävän musiikin säätiö.
Illan aloittaa tamperelais-helsinkiläinen Eino & Koskettajat, jonka elämänmakuinen retrorock käyttää häikäilemättömästi hyväkseen eeppisiä pop-koukkuja, tarttuvia melodioita sekä ovelia sointukiertoja. Illan toisena esiintyjänä nähdään The Spring -debyyttialbumillaan musiikkipiireissä laajalti huomiota herättänyt Emmy June, jonka juuret ovat roots- ja soul-musiikissa sekä amerikkalaisessa singer-songwriter-traditiossa. Illan lopettaa pitkäjänteistä ja omaleimaista uraansa työstävä UG-folkin kulttinimi Slack Bird, jonka saimme esiintymään kvintettinä juuri ennen kuin yhtye suuntaa seuraavalle Euroopan-kiertueelleen.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 10 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.