VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,99 € / min. + pvm)
The Boys
The Boys oli tärkeä osa 1970-luvun
puolivälin Britannian punk-räjähdyksen ensimmäistä aaltoa. Tehokkailla
Steel/Dangerfield -sävellyksillä The Boysista tuli ensimmäinen
brittiläinen punkbändi, joka allekirjoitti albumisopimuksen tammikuussa
1977.
Yleisö ja musiikkilehdistö ylistivät heidän biisiensä
sovituksia ja harmonioita, ja bändi saikin lisänimen "The Beatles of
Punk". The Boys tarjosi ensimmäisinä mallin ylivertaiselle pop-punkille.
The Boys syntyi syyskuussa 1975, kun laulaja/kitaristi Matt Dangerfield jätti Mick Jonesin ja Tony Jamesin aloittelevan punkbändin London SS:n perustaakseen uuden bändin entisen Hollywood Bratsin lauluntekijän/kosketinsoittajan Casino Steelin kanssa. Dangerfieldin taideopistokaveri, kitaristi Honest John Plain värvättiin mukaan, ja seuraavana vuonna seuraan liittyivät Kid Reid ja Jack Black.
Matt Dangerfieldin Maida Valessa sijainneen kellarihuoneiston pienen treenikämpän kotistudiossa ensimmäiset levytyksensä tekivät mm. Sex Pistols, The Damned, The Clash ja Generation X...sekä tietysti The Boys.
The Boys teki livedebyyttinsä Lontoon Hope and Anchorissa lokakuussa 1976. Vain muutamia keikkoja myöhemmin heistä tuli ensimmäinen brittiläinen punkbändi, joka allekirjoitti albumisopimuksen, kun NEMS Records nappasi heidät tammikuussa 1977. The Boysin viimeisin albumi on vuodelta 2014.
The Boys -kokoonpanossa soittavat nykyään; Matt Dangerfield (kitara/laulu), Casino Steel (koskettimet/laulu), Martin H-Son (rummut) sekä myös ruotsalaisesta Sator-yhtyeestä tutut Kent Norberg (basso/laulu) ja Chips Kiesbye (kitara/laulu).
Pojat
Vuonna
1990 ensimmäisen albuminsa julkaissut Pojat nousi jo ensimetreillä niin
sanotun ramopunk-genren huipulle Ne Luumäkien ja Luonteri Surfin
ohella. Vuonna 1992 tammikuussa nousi "Pasi Virtanen" virallisen
singlelistan ykköseksi. Vuosien varrella bändi on julkaissut yhdeksän
studioalbumia mukaan lukien uusin julkaisu, vuoden 2023 "Nämä ajat".
Näiden lisäksi se on julkaissut koko joukon singlejä, EP-levyjä,
kokoelmia sekä osallistunut erilaisiin yhteistyöprojekteihin kuten
esimerkiksi Ne Luupojat Surf -nimikkeen alla julkaistuilla joululevyillä
ja livelevyllä. Miika Söderholm julkaisi lisäksi oman soololevyn
"Kuusnolla" vuonna 2016.
Yhtyeessä soittaa alkuperäiskokoonpanosta tutut kitaristi/ laulaja Miika Söderholm sekä pitkän tauon jälkeen riviin palannut kitaristi Mikko Holmström. Basistit ja rumpalit ovat matkan varrella muutamaan kertaan vaihtuneet, nykyään kokoonpanoon kuuluvat Raipe Laine (basso, taustalaulu) ja Timo Tolppa (rummut).
Bändi on kovassa iskussa, eikä hiipumisen merkkejä ole nähtävissä.
Keith Richardsia lainaten: we're gonna bop til' we drop!
Aikataulu:
20:00 Ovet
21:00 Pojat
22:00 The Boys
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Myynti loppuu 18.10.2024 20:00.