Kalifornian kuumasta maaperästä vuodesta 1979 kasvanut The Adolescents
saapuu elokuussa Suomeen. Virkeä vanhus on vieraillut viimeksi
maassamme vuonna 2008 Puntala-rockissa sekä vuosi sitten Helsingin Bar
Loosessa ja Tampereen Vastavirta-klubilla. Tällä kertaa The
Adolescentsin käy kolmessa kaupungissa: sunnuntaina 5. elokuuta Tampereen Klubilla, maanantaina 6. elokuuta Turun Klubilla ja tiistaina 7. elokuuta Helsingin Bar Loosessa. Lipunmyynti alkaa perjantaina 11.5 klo 09.00.
Hardcoren
ja skeittipunkin yhdistävä The Adolescents on yksi eteläisen
Kalifornian klassisista kokoonpanoista. Yhtye kasvoi samoilla kaduilla
kuin Social Distortion ja jätti tyylisuuntaan jälkensä yhdessä Bad Brainsin, Black Flagin ja Minor Threatin kanssa. Myöhemmin mm. NOFX, Fu Manchu ja Blink-182 ovat todenneet saaneensa vaikutteita The Adolescentsiltä.
The
Adolescentsin ura on ollut vaihteleva. Bändin ensimmäinen vaihe kesti
vuodet 1979-1981 ja toinen 1986-1989. Nykyinen The Adolescents on ollut
aktiivinen vuodesta 2001. Ryhmässä vaikuttaa kaksi alkuperäisjäsentä:
laulaja Tony Cadena ja basisti Steve Soto. The Adolescentsin kitaristit ovat Mike McKnight ja Dan Root ja rumpuja soittaa Armando del Rio. Yhtyeen viimeisin albumi The Fastest Kid Alive ilmestyi viime kesänä.
Su 5.8.2012 Tampere, Klubi
Liput alk. 11,50€, ikärajaton
Ma 6.8.2012 Turku, Klubi
Liput alk. 11,50€, K-18
Ti 7.8.2012 Helsinki, Bar Loose
Liput alk. 14,50€, K-22
Lipunmyynti alkaa perjantaina 11.5. klo 09.00.
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä