VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
BRITTILÄINEN PROGRESSIIVISEN METALLIN KÄRKINIMI TESSERACT PALAA SUOMEEN
Kesällä 2022 Turussa järjestetyssä Knotfestissa nähty, yksi brittiläisen progemetallin kiinnostavimmista nimistä TesseracT (UK) palaa Suomeen alkuvuodesta 2024. Bändi nähdään suomalaisfanien iloksi sekä Tampereen Tavara-asemalla että Helsingin Tavastialla 9.–10. helmikuuta. Liput tulevat myyntiin perjantaina 14.7.2023 klo 11 Tiketissä.
Parhaillaan uutta albumia työstävä TesseracT on ollut yksi djent-metallin pioneeriyhtyeistä genrelle tyypillisillä matalavireisillä kitarasoundeilla sekä raskaan groovaavilla melodioilla. Yhtyeen kappaleet ovat tunnettuja tarinallisuudestaan, jota korostavat niiden tunteikkaat laulumelodiat. Visuaalisuudella ja tarkoin hiotuilla taiteellisillakin konsepteilla vakuuttava TesseracT pääsee oikeuksiinsa erityisesti livenä, ja tästä todisteena on nähty useita monumentaalisia keikkoja.
Lokakuussa julkaistavan “War Of Being” -albumin on lupailtu olevan rohkea ja haastava konseptialbumi, joka kunnioittaa progressiivisen musiikin perinteitä. Suurella intohimolla ja pieteetillä sävelletty albumi on bändin mukaan massiivinen, ja basisti Amos Williams kirjoittaa sen pohjalta parhaillaan myös romaania.
Illat Tampereella ja Helsingissä tulevat avaamaan kitaravetoista progea, popia ja elektronicaa yhdistelevä Unprocessed (DE) sekä kaoottiseksi mutta ystävälliseksi kuvailtu mathcore-yhtye The Callous Daoboys (US).
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.
Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .