VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Lakeus punk ry esittää: 6.9.2025 Rytmikorjaamolla esiintyvät punkin ja muun surinan kuumimmat nimet, kun lavalle astuvat Sur-Rur, Hero Dishonest, Seurat sekä Kehonrakentajat.
Sur-rur
Sur-rur on Lapualla vuonna 1996 perustettu, kulttibändiksikin kutsuttu yhtye. Vuodesta 2000 asti samalla kokoonpanolla, Ville Vuorenmaa (laulu ja kitara) Ville Laurila (basso) sekä Kimmo Pohjapelto (rummut) operoinut Sur-rur on tällä hetkellä ajankohtainen laulajansa soololevyn sekä syksyllä ilmestyvän uuden Sur-rur-albumin myötä. Kohta 30 vuotta kattavalla urallaan Sur-rur on noussut pienten piirien tarkimmin varjellusta salaisesta suosikista suomalaisen punk- ja alakulttuuriskenen kestosuosikiksi. Viime vuosina Sur-rur on noteerattu myös alakulttuurien ulkopuolella. Yhtyeen pitkäsoitto, Hattarahiukset, oli ehdolla Teosto-palkinnon saajaksi keväällä 2020. Yhä useampi henkilö kykenee nyt samaistumaan omaan vuosia sitten esitettyyn lausuntooni: On suorastaan käsittämätöntä, että kaikista paikoista maailmassa, maailman paras yhtye tulee juuri Lapualta!
Hero Dishonest
Hero Dishonest on suomalainen hardcore punk -yhtye. Se on julkaissut yhdeksän albumia, joista viimeisimmän Flat societyn 2024. Hardcore-maailman helposti yksiuraisessa ja puuroutuvassa lajityypissä ”Herot” ovat hienosti onnistuneet nousemaan massasta niin lyriikoillaan kuin viihdyttävillä keikoillaan. Yhtyettä ei olekaan turhaan kuvailtu yhdeksi Suomen parhaimmista livebändeistä
Seurat
Seurat on oululainen hardcorepunk- yhtye, joka on juuri julkaissut uuden albumin Lihan uusi runousoppi. Seurat on tinkimätön pohjoisen hardcoreperinteen jatkaja. Omalaatuiset lyriikat, jotka kumpuavat bändin vokalistin Nuusa Niskalan kynästä, nostavat Seurat omalle tasolleen. Seuroilla on keskimäärin enemmän sanottavaa ja he sanovat sen lujaa! Mukavaa, että saamme Seurat jälleen Seinäjoelle esiintymään.
Kehonrakentajat
Kehonrakentajat on Seinäjoella 2015 perustettu bändi. Alunperin triona aloittanut orkesteri on käynyt läpi erilaisia jäsenistön muutoksia vuosien varrella. Tällä hetkellä Kehonrakentajat on nelihenkinen orkesteri, joka marssittaa keikalle tunnetuimmat kappaleensa sekä energiansa, josta ei koskaan lavalla tingitä. Kehonrakentajat viettävät tässä tapahtumassa 10-vuotissynttäreitään, nähdäänkö lavalla erityissynttärinumeroita? Aika näyttää.
Ilta järjestetään yhteistyössä: Lakeus punk ry <3 Selmu ry
Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä.
Rytmikorjaamo-klubilla maksuvälineenä käyvät vain yleiset maksukortit.
Lisätietoja keikkaan liittyen [email protected].
Lippuihin liittyvät tiedustelut [email protected]
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Muuta huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä. Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa vapaasti valita.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
Myynti loppuu 6.9.2025 20:00.