Karnevalismia ja trooppista lämpöä Tukholmasta – Stuzzi esiintyy Dynamossa 8.2.2025!
Yleisönsä aiemmin Kesärauha- ja
Ilmiö-festivaaleilla hurmannut ruotsalaisartisti Stuzzi saapuu
helmikuussa ensimmäisille klubikeikoilleen Suomessa! Muun muassa discon,
cumbian, housen ja funkin elementtejä yhdistelevä sekä nousevaksi
kulttisuosikiksi Ruotsissa ponnahtanut artisti esiintyy bändeineen Turun
Dynamossa lauantaina 8.2.2025. Liput tulevat myyntiin perjantaina
25.10. klo 11.
Stuzzi on varsin tuore nimi ruotsalaisella
musiikkikartalla, mutta eklektisestä discon, cumbian, housen, funkin ja
teknon cocktailistaan tunnettu multi-instrumentalisti on jo jättänyt
jäljen kuulijoihinsa niin Skandinavissa kuin muualla Euroopassakin.
Artistin nostattavista ja vauhdikkaan viihdyttävistä esiintymisistä on
nautittu myös Turun Kesärauha- ja Ilmiö-festivaaleilla, joilla Stuzzi on
voittanut yleisön sydämet puolelleen. Jokainen tukholmalaisen artistin
keikalle päätynyt kuulija tietää, että tarjolla on yllätyksellinen ja
energinen kokonaiselämys karismaattisen seremoniamestarin johdolla.
Multi-instrumentalisti Stuzzi julkaisi
ensimmäisen EP:nsä “Le Fruit Disco” syksyllä 2022, jolloin artistilla
oli jo takanaan reilut 20 keikkaa. Julkaisu keräsi huomiota niin
Ruotsissa kuin kansainvälisestikin ja synnytti ensimmäistä kertaa
kuhinaa tulokasartistin ympärille. Jatko-osa “Le Fruit Disco II” näki
päivänvalon kesällä 2023, ja julkaisu vei Stuzzin mukanaan useiden
soittolistojen kanteen sekä merkittäville keikkalavoille, kuten
esimerkiksi Göteborgin Way Out West -festivaalille. Ruotsissa Stuzzi on
jo ollut ehdokkaana niin P3 Guld - kuin Grammis-palkinnonkin saajaksi.
Stuzzin kolmas EP “The Lost Carnival
Tapes” ilmestyi viime kesänä, jonka aikana artisti nähtiin useilla
festivaaleilla. Syksyllä 2024 artisti konsertoi Pohjoismaiden ohella
Puolassa, Saksassa, Hollannissa ja Isossa-Britanniassa.
Keikan järjestää Sunborn Live yhteistyössä Dynamon ja Live Nationin kanssa.

www.dynamoklubi.com/
Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 20:30
Showtime 21:30
Paikat ovat seisomapaikkoja.
Nettikaupassa vain suora ostomahdollisuus.
Dynamo ei ole esteetön.