VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Metallisuuruus Stam1na lähtee uransa tähän mennessä mittavimmalle kiertueelle lokakuussa syksyllä ilmestyvän ”X”-albumin saattelemana. Lemiläisyhtye käynnistää 22 kaupunkia kattavan keikkaputken lokakuussa. Massiivinen kiertue huipentuu lauantaina 16. joulukuuta Tampereen Tavara-asemalle.
Moninkertaisesti Emma-palkittu ja lukuisia jalometallilevyjä 27-vuotisen uransa aikana saanut Stam1na kuuluu kotimaisen musiikin harvalukuiseen suurmestarisarjaan. Perjantaina 29. syyskuuta ilmestyvä, järjestyksessään 10. albumi jatkaa tinkimättömän kokoonpanon omintakeista linjaa genrensä ennakkoluulottomana uudistajana. Myös kansainvälistä mainetta ansainneen yhtyeen tarina julkaistaan 27. syyskuuta Liken Kustannuksen julkaisemana, Ari Väntäsen kirjoittaman ”Muistipalatsi”-teoksen muodossa.
Illan avaa Stoned Statues.
Huomioithan, että ovella ei ole lipunmyyntiä. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 35 €.
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
***
Esteettömyys
Tavara-aseman tapahtumiin on helppoa tulla myös liikkumisen apuvälineillä. Tavara-aseman sisäänkäynti, narikka ja koko 1. kerroksen tilat ovat esteettömät. Saattoliikenteen ajo Murtokadun kautta.
Liikuntaesteisille asiakkaille ja heidän avustajilleen varataan seisovissa konserteissa katselualue salin vasempaan reunaan esiintymislavan lähistölle, jossa henkilökuntamme voi auttaa tarvittaessa. Jos asiakas tarvitsee aikaa omalle paikalle siirtymistä varten, Tavara-aseman tiloihin on mahdollista päästä ennen tapahtuman alkua. Olethan yhteydessä asiasta etukäteen sähköpostitse osoitteeseen tavara-asema(at)kulttuurikamari.fi.
Asiakkaana olevan henkilön avustaja pääsee pääsääntöisesti asiakkaan kanssa tilaisuuksiimme samalla lipulla ilman erillistä avustajalippua. Tarvittaessa pyydämme todentamaan avustajan tarpeen esimerkiksi EU:n vammaiskortilla, jossa on A-merkintä.
Tavara-asemalla on induktiosilmukka. Mikäli esteettömyys- tai saavutettavuusasioissa herää jotain kysyttävää, voit ottaa yhteyttä ennen tapahtumaa sähköpostitse osoitteeseen tavara-asema(at)kulttuurikamari.fi.
Tavara-asemalla on sukupuolineutraalit saniteettitilat.