VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Sonja Kuittisen ja Fanni Noroilan muodostama Sofa heitti kesällä jäähyväiset festarilavoille upeiden keikkojen myötä. Loppusyksystä rap-duo hyvästelee myös klubilavat viiden kaupungin SOFA 4EVER -kiertueen myötä. Kiertueen liput ovat nyt myynnissä.Tänä vuonna 10 vuotta täyttävän Sofan tuorein julkaisu, Lucky Star -EP ilmestyi tammikuussa 2023. Yhtye työsti luopumisen, eron, kuoleman, vihan ja lähdön teemoja käsittelevän EP:n yhdessä luottotuottajansa Nori Kinin kanssa. SOFA on uransa aikana riemastuttanut yleisöä räppäämällä asioista, joista hiphop-kulttuurissa ei juuri ole ennen puhuttu. Teatterikorkeakoulussa toisiinsa tutustuneen parivaljakko nousi yleisön tietoisuuteen EP-julkaisuillaan ‘Se on Fakin Aitoo’ (2014) ja ‘Puolukoita’ (2016). Sofan debyyttialbumi ’BFF’ ilmestyi helmikuussa 2020. Pitelemättömästä live-energiastaan tunnettu duo nähtiin vuonna 2019 myös olennaisena osana Tavastiankin loppuunmyynyttä D.R.E.A.M.G.I.R.L.S -rapshowta.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja ei tarvitse omaa lippua.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.
Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 24€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .