VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ke 9–19, to-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin pioneeriyhtye Sara juhlistaa 10. albumiaan alkuvuodesta laajalla levynjulkaisukiertueella. Tammikuun 17. päivä ilmestyvän Hallava-levyn julkaisukiertue suuntaa 11 paikkakunnalle ympäri Suomen. Kiertue saapuu Helsingin Ääniwalliin lauantaina 17.5.
Vastikään kakkosalbuminsa ’Kept’ julkaissut Rioghan on yksi suomalaisen metallin lupaavimmista nousijoista. Modernin metallin maailmoissa liikkuvan yhtyeen musiikissa soivat vahvasti goottilaisuus sekä progressiivisen musiikin elementit. Isossa roolissa ovat myös elektroniset soundit, orgaanisten soitinten äänimaailmat sekä koukuttavat pop-elementit, jotka kiskaisevat kuulijan suoraan Rioghanin luoman maailman syövereihin.
Runoilija-laulaja Rioghan Darcyn ympärille muodostunut yhtye on kerännyt kansainvälistä huomiota jo Blackened Sky -debyytti-EP:n julkaisusta lähtien. Nousujohteinen ura sai tuulta alleen Different Kinds Of Losses -debyyttialbumin myötä, joka toteutettiin yhteistyössä Leprouksen Einar Solbergin ja Katatonian Jonas Renksen kanssa. Viime syksynä Wheelin matkassa Suomea kiertänyt yhtye lunasti kiertueella paikkansa vakavasti otettavien vientilupausten joukossa, ja yleisö otti yhtyeen suurella lämmöllä vastaan.
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään security fee 3,90 €
Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen: www.aaniwalli.fi/turvallisuus
Esteettömyys:
Ääniwalliin on esteetön kulku terassilla olevaa ramppia pitkin. Ääniwallissa on yksi inva-wc joka sijaitsee Room 1:n vessojen yhteydessä. Mikäli osallistut tapahtumaan Room 1+1:n puolella, ole yhteydessä henkilökuntaan, niin kulku wc-tilohin järjestetään. Avustaja pääsee tapahtumiin maksutta.
Myynti loppuu 17.5.2025 18:00.