VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Vuonna
1973 perustettu Piirpauke on monellakin mittarilla maamme suosituin instrumentaalibändi kautta aikojen. Yhtyeen debyyttialbumia on myyty enemmän kuin mitään muuta muuta pelkästään soitinmusiikkia sisältävää pitkäsoittoa Suomessa. Yhtye on konsertoinut ympäri
maailmaa jo kunnioitettavat 50 vuotta, jonka lisäksi se on julkaissut peräti 19 pitkäsoittoa. Yhtyeen riveissä on nähty suuri joukko arvostettuja muusikoita, kuten Hasse Walli, Jukka Tolonen, Juha Björninen ja Rekku Rechardt, ja sen on konsertoinut Euroopassa
menestyksekkäästi samoilla areenoilla kuin esimerkiksi Miles Davis ja Astor Piazzola.
Bar
Loosessa Piirpauke esiintyy kvartetti-kokoonpanolla: Sakari
Kukko (puhaltimet, piano) Matti Salo (kitarat) Ari Hossi (basso) Ilmari Heikinheimo (rummut).
Piirpauketta pidetään ensimmäisenä merkittävänä maailmanmusiikki-yhtyeenä jopa maailmanlaajuisesti, ja se on tulkinnut monien eri kulttuurien ja genrejen musiikkeja (Nuevo Flamenco, Mbalax, Jazz, Proge,Rock,Turkkilainen musiikki, Musica Llanera, Romanialainen musiikki jne.) huipputasolla.
Kukko
& Rock
“Syntymäni
(8.7.) ajoittuu samoihin aikoihin rock’n’roll -musiikin syntymän kanssa: Elvis teki ensimmäiset levytyksensä ilmeisesti heinäkuussa 1953.
Nuo
syntiset rytmit saapuivat tänne raukoille rajoille 50-60-lukujen vaihteessa ja sain vanhempani ylipuhuttua viulun vaihtamisen akustiseen kitaraan 60-luvun puolivälissä, jolloi Dylan, Donovan sekä folk- ja Hootenanny-musiikki löivät läpi meilläkin. Hankin
myös huulharpun telineineen, baskerin, mustat lasit ja tein ensimmäiset julkiset keikkani koulubileissä.
Pian
sain hankittua sähkökitaran ja kohta olinkin Kajaanin Jimi Hendrix, josta musiikkitieteen professori ja rock-kitaristi Erkki Pekkilä antaa todistajalausunnon Elina Saksalan kirjassa Sakari Kukko - kainen maailman pelimanni. Soitimme siis koulubileissä Hendrix/Cream
-vaikutteista musiikkia triolla.
Muutettuani
Helsinkiin 1972 soitin useissa rockbändeissä ja levytyksissä (Kalevala, Dave Lindholm, Rock-Jerry, Wigwam, Jim Pembroke Band, Frank Robson Band, Maarit & Afrikan tähti, Jukka Tolonen Band, Hector, Rauli “Badding” Somerjoki, Pelle Miljoona)
1980-luvun
alussa Kolumbiassa sotin bändeissä nimeltä Crash ja teimme mm. TV-ohjelman, jossa näyttelimme kokadiilereitä. Se oli helppoa, sillä monet bändin muusikoista olivat oikeastikin sellaisia!
Myöhemmin
80-luvulla sain kutsun Kingston Wallin levytykseen ja monille keikoille (Youtube)
ja yhtäkkiä olin suuri sankari vanhempieni naapuruston skideille Espoon Suvelassa.
Pian
myös Amorphis pyysi minua levytyksiinsä ja tämä pesti moninkertaisti myytyjen äänitteiden määrän kertaheitolla. Myös yleisöä oli parhaimmillaan n. 80 000 henkeä Wacken -festareilla 2013, joista Lemmy vietiin Ambulanssilla sairaalaan (Youtube)
Palefacen
kanssa olen tehnyt keikkoja ja olen mukana Takaisin susiluolaan - maan tapa -albumilla.
Maaliskuussa
2023 ilmestyi äänite nimeltä Hiljaiset laaksot (Veli + Sakari Kukko + Tree Of Dub) - Eräänlaista rockia kai sekin! (Youtube)”
-Sakari
Kukko
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.