VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ke 9–19, to-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Pariisin Kevät on palannut yli neljän vuoden mittaiseksi venyneeltä levytystauoltaan, kun yhtyeen kahdeksas studioalbumi “Sun yö on pian täällä” julkaistiin viime vuonna.
Levyltä kannattaa kuunnella alkajaisiksi Puhu mulle, Aavikkoo ja Varo mitä toivot. Pariisin kevään ikihittejä ovat esimerkiksi Kesäyö, Tämän kylän poikii ja Muuttolinnut, rantahiekkaa. Billnäsin ruukin venue on keikkakesän kiinnostavimpia: rosoinen 1700-luvun teollisuushalli kauniissa jokilaaksossa.
Solisti Arto Tuunelan mukaan uutta albumia tehdessä tuntui tärkeältä löytää tasapaino siinä, miten uudistua ja samalla säilyttää Pariisin Kevään ydin.
Yhtye halusi tälläkin kertaa luoda kokonaisvaltaisen albumikokonaisuuden, eikä kokoelmaa yksittäisiä lauluja. Valoisiksi tarkoitetut laulut muotoutuivat prosessin aikana uudelleen ja niistä löytyvät muun muassa ristiriitoja, iloista melankoliaa sekä ystävyyden ja rakkauden menettämistä, joita Tuunela kuvaa tavalliseksi elämäksi
“Mun biisit on joskus valmiimpia, joskus ihan raakileita, jotka Artturi osaa viedä tuotanto- ja sovitusmielessä suuntiin, joita mä en koskaan tulis ajatelleeksi. Meidän yhteistyö on myös siltä kannalta hedelmällistä, että parhaimmillaan prosessissa löytyy jotain ihan uutta. Se vaatii usein paljon aikaa, koska me ei tahdota tehdä keskinkertaista ja ennalta-arvattavaa. Toivon, että lopputuloksena on musiikkia, joka kestää aikaa, eikä tunnu liian kertakäyttöiseltä tai liian tyrkyttävältä, muttei myöskään itsetarkoituksellisen vaikealta.”
Jo vuodesta 2007 yhteensä seitsemällä albumilla ja unenomaisilla musiikillisilla maailmoillaan ihmisten sieluihin porautunut Pariisin Kevät on onnistunut vuosien mittaan uudistumaan kadottamatta omaa, leimallista tyyliään. Yhtyeen melankolisen tanssittava musiikki on hurmannut sekä koukuttavilla melodioilla että Arto Tuunelan omaleimaisilla lyriikoilla.
Pariisin Kevät on palkittu useilla jalometalleilla: yhtyeen vuonna 2007 julkaistu debyyttialbumi Meteoriitti, vuonna 2013 julkaistu Jossain on tie ulos sekä vuonna 2017 ilmestynyt albumi Kuume ovat ylittäneet kultalevyrajan sekä menestysalbumit Astronautti (2010) sekä Kaikki on satua (2012) ovat myyneet platinaa. Pariisin Kevät on Arto Tuunela, Artturi Taira, Ilari Kivelä ja Antti Pouta.
Billnäsin ruukin venue on keikkakesän kiinnostavimpia: rosoinen ja historiallinen teollisuushalli kauniissa ruukkikylässä joen äärellä.
Billnäsin ruukki: Instagram | Facebook
Seisova katsomo.
Alueella on hotelli- ja ravintolapalveluita. Isoissa tapahtumissa juomaa ja ruokaa saa useammasta pisteestä. Taksin varaaminen ennalta on suositeltavaa.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei