VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Pambikallio on hurmannut suomenkielisellä psykedeliapopillaan heti ensijulkaisuistaan lähtien. Yhtye singahti indietaivaalle vuonna 2022 ja on rönsynnyt Pauliina Koivusaaren ja Lauri Kallion muodostamasta duosta viisihenkiseksi säkenöiväksi liveyhtyeeksi.
Pambikallion utuisen ja kimaltelevan kaikuisan dreampop-rangan ympärille on kasvanut duon käsissä ilahduttavan svengaavat, määrätietoisesti surisevat ja psykedeelisen taianomaiset raajat. Lopputulos on universaalin suvereeni. Kaikki yksityiskohdat ovat loppuun asti mietittyjä ja sen huomaa löytäessään yhtyeen musiikista toistuvasti jotain uutta.
Yhtyeen toinen albumi, Parc de Pambi julkaistaan lokakuussa 2023 Helmi Levyjen toimesta. Parc de Pambi -albumi kasvattaa yhtyeen musiikkia soinnillisesti aiempaa suuremmaksi ja dramaattisemmaksi. Levyn tyylilaji ja viittaukset poukkoilevat vinhasti paikasta toiseen; tunnelma polveilee dramaattisen pompöösistä eteeriseen ajelehdintaan ja lapsellisesta riehakkuudesta toismaalliseen hurmokseen.
Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa maaliskuussa 2022. Pambikallio -albumi sai innostuneen vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin. Yhtye on nostettu mm. YleX Läpimurto 2022 -listaukseen ja ollut ehdolla niin Indie Awardseissa kuin Femma-gaalassakin vuonna 2022.
Duona aloittanut yhtye kasvaa keikoille viisihenkiseksi bändiksi Teemu Vänskän (koskettimet), Io Petterssonin (basso) ja Teemu Mustosen (rummut) täydentämänä.
Tervetuloa tutkimusmatkalle Pambin puistoon!
--
Sepikka -artistinimen takana on The Scenes -yhtyeestäkin tuttu Joni Seppänen, joka päätti omistautua muutama vuosi sitten ainoastaan musiikille. Hän muutti kotikaupungistaan Oulusta Rovaniemelle kirjoittamaan lauluja ja etsimään inspiraatiota Lapin maisemista. Sepikan omaleimaisessa maailmassa samastutaan eläimiin, ylistetään ystävyyttä ja tehdään tarkkanäköisiä havaintoja ihmisistä ja ajastamme. Vahvana pohjavireenä on turhautuminen yhteiskunnan tehokkuusajatteluun ja luonnon hyväksikäyttämiseen.
Sepikan soundi on suuri mutta herkkä kuin puuskittainen myrskytuuli. Seppälän pauhaava pop tuntuu inspiroituneen virroista ja hiljaisuudesta ja kaikenlaisista kasvavista ja seestyvistä voimista, jotka eivät ole peräisin ihmisistä. Artisti on rakentanut itselleen uniikin maailman myös musiikillisesti: avaraan ja rosoiseen yhtyesointiin yhdistellään sample-estetiikkaa sekä klassisia instrumentteja. Jouset, torvet ja pianot soivat isosti ja paikoin rikkonaisesti. Pintapuolisesti Sepikka tuntuu lempeältä askartelulta, lapsenomaiselta luontofiilistelyltä. Seesteinen kuplinta kiihtyy kuitenkin kuin huomaamatta täysin arvaamattomaksi hengästyttäväksi juoksuksi pakkasessa läpi sumuisten peltojen.
Vuosi 2021 oli Sepikalle varsin menestyksekäs. Yhtye pokkasi kaksi Emma-ehdokkuutta (Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä valittiin Soundi-lehden vuoden tulokkaaksi. Indie Awards -gaalassa Sepikan debyytti palkittiin puolestaan Vuoden albumina. Lisäksi yhtye oli ehdolla myös Nordic Music Prizen saajaksi. Yhtye valmistelee parhaillaan uutta musiikkia.
--
MAAN TOMU: Maan Tomu on kuin hallitsemattomana ja villinä virtaava auditiivis-psykofyysisestä tähtipölystä alkunsa saanut joki, jonka etenemistä elementissään kohti tuntematonta, ei voi mikään olevainen voima maailmankaikkeudessa estää. Toisinaan kaahauksen lomassa kesyttämättömänä yli uomiensa mennessään, pärskeet osuvat kuivaan maaperään herättäen siellä uinuvat organismit uuteen eloon. Yhtye julkaisi vihdoin ensimmäisen albuminsa kuuden vuoden odotuksen jälkeen alkuvuodesta 2023. Yhtye on vihjaillut heti perään uutta julkaisua, jota ei toivottavasti jouduta odottamaan yhtä pitkään.
--
”Suomenkielistä instrumentaalimusiikkia” esittävä Maa ilmasta on kiertänyt ahkerasti kotimaata ja kerännyt nimeä hurjana livebändinä, jonka keikoilla voidaan yhtälailla herkistellä ja maalailla kuin heittäytyä rock’n’roll-hurmokseen. Toisaalta yhtye on noteerattu myös taidemusiikin piireissä, kuten Rondo Classic -lehdessä.
Benjami Koskisen luotsaama Maa ilmasta soittaa ennakkoluulotonta instrumentaalirockia suurella sydämellä. Yhtyeen tunnelmallinen musiikki on välillä vakavaa ja välillä ei niin vakavaa. Yhtyeessä vaikuttavat tällä hetkellä muusikot Aapo Lankinen, Santeri Kettu & Aapo Nieminen.
Vuonna 2016 Jyväskylässä perustettu ja nykyään Helsingistä toimiva yhtye on tunnettu keikkaspektaakkeleistaan. Jokainen keikka on huolella suunniteltu esitys, jolloin sekä yleisöllä että bändillä on hauskaa. Hauskanpidon ja energisyyden vastapainoksi välillä voidaan kuitenkin kääntyä sisäänpäin pohdiskelemaan.
Yhtye julkaisee tulevan albumin ”Kaunis kesäkaupunki” 12.5. diginä ja vinyylinä, levyn julkaisee Luova Records.
Maa ilmasta on:
Benjami Koskinen – kitara
Aapo Lankinen – rummut
Santeri Kettu – basso
Aapo Nieminen – kitara
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei