VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu Mon–Sun 9–21 (1,78 € / min. + lnc)
ORVOKKI
Jos tunnetta on vaikea kuvailla, sen voi muuttaa musiikiksi. Orvokin musiikkiin voi upota ja se vie hetkeksi johonkin muualle - paikkaan, jonka voi kokea turvalliseksi. Turvallisessa paikassa epämääräinenkin vaikea tunne on helppo kohdata ja käsitellä. Kappaleissa epätavalliset rakenteet ja rytmilliset yllätykset kietoutuvat sähköisenä sykkiväksi uneksi.
Luova Records julkaisi Orvokin debyyttialbumin Kasvotusten 24.11.2023. Helsingin Sanomien arviossa Ilkka Mattila antoi levylle 5 tähteä ja kehui albumia taiteellisilta ratkaisuiltaan rohkeaksi ja ajatuksella rakennetuksi kokonaisuudeksi.
Keikoilla Orvokki esiintyy soolona tai duona yhdessä Ester Jalosen kanssa.
AHTI KULO
Ahti Kulo lumoaa mystisillä ja unenomaisilla maailmoilla, jossa monipuolinen elektroninen tuotanto yhdistyy runolliseen ilmaisuun. Säveltäjänä, lauluntekijänä ja tuottajana tunnettu Kulo teki vaikutuksen sekä kriitikoihin että yleisöön vangitsevalla debyyttialbumillaan ”Ja niin mekin katoamme”. Toukokuussa 2024 julkaistu single “Kesäkaveri” toi uutta kevyempää virettä Kulon tuotantoon, ja samaa maailmaa jatkoi 14.3. julkaistu single "Idylli". Singlet ovat osa vuoden 2025 aikana julkaistavaa EP:tä.
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.
Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 14€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .