VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Rock-yhtye Oliver julkaiseen kuudennen albuminsa Antti Reinin näköinen mies perjantaina 6. lokakuuta. Yhtye on rakentanut uuden levyn vahvasti live-energiansa ja taidokkaiden tekstien ympärille. Uusi albumi paaluttaa Oliver-yhtyeen asemaa kotimaisen rockmusiikin ja lyriikan sanansaattajana. Levyllä kaikki yhtyeen jäsenet ovat toimineet säveltäjinä ja sanoituksista vastaa yhtyeen laulaja-kitaristi Jari Väyliö yhdessä runoilija Hanna Katajarinteen kanssa. Ahkerasti keikkaileva nelihenkinen bändi lähtee levyn myötä kiertueelle.
"Levyä on tehty liki kaksi vuotta ja onkin aivan suurenmoisen mahtavaa, että vihdoin pääsemme sitä kaikille esittämään myös livenä. Luvassa on kuumia, energisiä ja riehakkaita keikkoja, joista ei tunnetta ja iloa puutu. Yhtyeemme keikkakunto ei ole vielä koskaan ollut näin kovalla tasolla kuin se tänä päivänä on. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi keikoillemme. Tehdään yhdessä arjesta juhlaa ja nautitaan Antti Reinin näköisen miehen rouheaa, elämänmakuista tarinaa", Jari Väyliö kertoo.
Facebook | Instagram @oliverband
Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä (Sami Salovaara, 0500 547 632, [email protected])
Muuta huomioitavaa: Katutasosta portaikko alakerran esiintymistilaan.