VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Uutta materiaalia valmisteleva rockyhtye Moon Shot esiintyy Helsingin Tavastialla lauantaina 5. elokuuta. Disco Ensemblen, Lapkon ja Children Of Bodomin riveistä tutuista muusikoista koostuva yhtye nähdään kesällä Suomessa Tavastian lisäksi vain Porin Porisperessä. Moon Shot kiertää kesän alussa myös Saksassa yhdessä Cyan Kicksin kanssa.
”Bändi elää yhtä albumisyklin kihelmöivimmistä vaiheista, kun uusi levy on lähes valmis, mutta odottaa vielä julkaisuaan. Alkukesän Saksan-keikat ja kotikentän eksklusiiviset Porispere ja Tavastia osuvat juuri tähän taianomaiseen hetkeen ja saavat jo nyt veden kielelle. Nähdään siis pian – keitto kiehuu!”, laulaja Ville Malja summaa.
Moon Shot julkaisi debyyttialbuminsa ”Confession” loppusyksystä 2021. Bändi teki albumin myötä laajan Euroopan-kiertueen Danko Jonesin aisaparina ja esiintyi kattavasti kotimaisilla festivaaleilla.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.
Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .