VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
MELON keikka siirtyy sairastapauksen vuoksi! Uusi päivä on torstai 28.11. Alkuperäiselle päivämäärälle 6.11. ostetut liput kelpaa sellaisenaan uudelle päivälle, tai ne voi palauttaa täällä 20.11. klo 23:59 mennessä.
MELOn uuden NOIDANKEHÄ-albumin julkistuskeikka Tavastialla 2.11. myytiin loppuun viidessä päivässä! Suuren kysynnän vuoksi albumia juhlistetaan Tavastialla myös torstaina 28.11. Illan avaa D1 DANI!
MELO
MELO on oma genrensä, kuten merkittävät artistit usein ovat. Kulttimaisen suosion saavuttanut suomiräpin outolintu ei noudata alan polkuja, vaan antaa oman eksentrisen näkemyksensä valaista tietään. Viiden albumin ja kahden EP:n laajuinen katalogi tarjoaa henkilökohtaiselta tuntuvan, mutta samaistuttavan matkan MELO:n moniin maailmoihin. Nerokkaat kappaleet vetävät kuulijaa samaan aikaan nostalgiaan ja tulevaisuuteen pitäen kuitenkin paikallaan tässä hetkessä. Kaiken kruunaa eeppinen tuotanto, joka loihtii synkimmistäkin biiseistä tanssittavia. Keikoillaan MELO on salaperäinen mutta energinen esiintyjä. Hän saa yleisön tuntemaan olevansa salaseurassa, jonne kaikki ovat tervetulleita.
D1 DANI
D1 DANIN omaperäiset, mutta samaistuttavat lyriikat tasapainottelevat sujuvasti laadukkaan elektronisen tuotannon päällä. Skorpionille kiinnitetty artisti kykenee käsittelemään kappaleissaan aiheita laidasta laitaan, antaen kuulijalle mahdollisuuden valita oman fiiliksensä mukaan. Artistin taidonnäytteitä ovat mm: EILINEN ON ELOHOPEE -EP, sekä KENTAURI -single
koira
koira nousi listoille viraaliksi nousseella “Jeesus" kappalellaan. Tunnetun kappaleen ja huumorilla höystetyn taiteilijanimen takana on jo pidemmän aikaa musiikkia luonut taiteilija. Myös englanninkielistä musiikkia toisella taiteilijanimellä julkaiseva artisti on noussut ulkomaisen yleisön tietoisuuteen genrensä eliittinä. Inspiraationsa ulkomaisesta underground-musiikista ammentava koira todistaa taitonsa jatkuvasti uusien laadukkaiden kappaleiden sekä projektien muodossa
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.
Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .