VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
ECM-levymerkille neljällä vuosikymmenellä levyttänyt Louis Sclavis on
1980-luvulta asti raivannut tietään eurooppalaisen jazzin kärkeen.
Ranskalaisklarinetisti kuuluu niihin pioneereihin, jotka näyttivät uuden
raiteen eurooppalaiselle jazzille ja improvisoidulle musiikille
kehittämällä oman persoonallisen akateemisuudesta vapaan ilmaisutavan.
70-vuotias
ikoni palaa uuden yhtyeensä myötä klassiseen jazzkvartettikokoonpanoon:
puhallinsoitin, piano, basso ja rummut. Pianisti Benjamin Moussay oli
aikaisemmin soittanut Sclavisin kanssa kahdessa yhtyeessä. Basisti Sarah
Murcia ja rumpali Christophe Lavergne olivat uusia kumppaneita, mutta
heidän pitkä yhteinen soittokokemuksensa takaa sujuvan sulautumisen
kokonaisuuteen.
Kvartetin ensilevytys Characters on a Wall on
saanut inspiraationsa Ernest Pignon-Ernestin katutaiteesta ja albumi
äänitetty kuuluisassa La Buissonne -studiossa ECM-levy-yhtiön Manfred
Eicherin toimiessa taiteellisena johtajana.
“There are some
stunning compositions on this album, brought to life by all of the
musicians involved. Sclavis is on top form, his sensitive and emotive
playing always melodic and often melancholic.” – Mike Gates, UK Vibe
“The
clarinetist has not only again further reminded of us the strong link
forged between music and visual art, but also created some uniquely
coloured aural collages of his own. Another fine set to add to his
burgeoning discography for ECM, and possibly his strongest yet.” – Nick
Lea, Jazz Views
Louis Sclavis, clarinet; Benjamin Moussay piano, Sarah Murcia, double bass, Christophe Lavergne, drs