EN  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Pe 3.11.2023  /  Aatos Cafe  /  Porvoo

Laura Moisio

Laura Moisio Liput

Laura Moisio kulkee omaa tietään kotimaisen musiikin kentällä. Hänen kappaleissaan omintakeiset sanoitukset yhdistyvät pettämättömään melodiatajuun.

Maamme arvostetuimpiin nuoren polven lauluntekijöihin lukeutuva Moisio on julkaissut neljä studioalbumia, joista viimeisin, Laulaa kun ei voi muutakaan, ilmestyi alkuvuodesta 2020. Moision albumit ovat olleet arvostelumenestyksiä, minkä lisäksi kakkoslevy Ikuinen valo oli ehdolla sekä Teosto-palkinnon että Kriitikoiden valinta -Emman saajaksi 2016.

Uusi albumi julkaistaan helmikuussa 2023, jonka myötä artisti suuntaa keikoille ympäri Suomen. ”Kahden pandemiavuoden aikana oli luonnollista keskittää katse ulkomaailmasta lähemmäs, ihmisten välisiin suhteisiin. Kirjoitin levyllisen kappaleita rakkaudesta.” Moisio kuvailee uutta albumiaan.

”Keskiössä on loistavasta ja ilahduttavan pitkäikäisestä bändistä huolimatta kitaroita, pianoa ja syntikkaakin pelaava Laura, jonka kuulaan äänen läsnäolo ja maneeriton spirituaalinen puhtaus puhuttelee ihan erityisesti.” – Soundi, Jussi Niemi

Facebook
Instagram

aatoscafe.fi


Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 18:30
Showtime 19:00

Liput ovelta 19 €, mikäli jäljellä.

Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei

Myynti loppuu 3.11.2023 18:30.