VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Energisenä livekokoonpanona ja suomalaisen musiikkiteollisuuden vientipioneerina tunnettu Kyyria ehti tehdä kolme levyä, joista kaksi saksalaiselle GUN Recordsille. Yhtyeen uusi aktivoituminen alkoi jo viime vuoden lopulla, kun bändin kaikki kolme albumia, Blessed Ravings (1995), Alien (1997) sekä Inner Wellness (1998), saatiin viimein suoratoistopalveluihin.
Kyyria oli 1990-luvun Helsingin rock-skenen todellinen tuleva superkokoonpano, jonka jäsenet jatkoivat uriaan Kyyrian jälkeen muun muassa HIM:issä, Amorphiksessa, Sub-Urban Tribessä, Leningrad Cowboysissa sekä lukuisissa muissa kokoonpanoissa. Yhtye hajosi vuonna 1998 kaoottisissa merkeissä.
”Joskus elämässä tulee hetkiä, jolloin on hyvä pysähtyä ja katsoa taustapeiliin. Kaikki siellä ei ole aina kaunista. Käy helposti niin, että vauhti korjaa virheet, ja kun laastarilla ei sydäntä korjata, niin jälki on tämän näköistä. Tunnen silti voimakkaasti, että Kyyrian musiikillinen perintö on se, mitä meistä jälkipolville jää. Ja siitä tarinasta on vielä viimeinen luku kirjoittamatta”, sanoo laulaja Ville Tuomi.
”Tämän reunionin kypsyttely oli pitkä prosessi, mutta hienoa, että nyt se onnistuu. Haluamme jättää faneille kunnolliset jäähyväiset, joihin henkiset paukut eivät aikanaan riittäneet", sanoo yhtyeen perustaja ja kitaristi Mikael Tanner.
Kyyria on:
Ville Tuomi
Santeri Kallio
Gas Lipstick
Niko E
Mikael Tanner
Showtime 20:00
Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.