kls. päättää 20-vuotisen taipaleensa Alpha & Omega -klubikiertueeseen
Kristillisen musiikkikentän yksi menestynein rock-yhtye kls., pidemmin Kiitän Luojaani sinusta,
on kiertänyt Suomea vuodesta 2004 soittaen yli 800 konserttia. Yhtyeen
albumeja on myyty tuhansia ja laulut ovat striimanneet miljoonia
kertoja. kls.:n musiikki on yhdistänyt nuoria ja aikuisia jo kahden
vuosikymmenen ajan. Yhtyeen merkittävin muistijälki jäänee kappaleista Kuningas Palaa, Teet Minusta Totta, Tanssi ja Aurinko Nousee.
Yhtyeen keulahahmo Perttu Läykki kommentoi:
”Olemme kiertäneet Suomea 20 vuotta intensiivisesti ja ilman
taukoja. Aikansa kutakin. Nyt on tullut aika jäädä eläkkeelle ja
kokeilla välillä muita juttuja. Musiikkimme jää kuitenkin elämään ja
laulujamme voi kuunnella Spotifysta, YouTubesta tai levyiltä tietysti
tulevaisuudessakin. Ja kuka tietää, vaikka jonain päivänä hamassa
tulevaisuudessa vielä innostuisimme tekemään uuttakin musiikkia. Mutta
tällä erää tämä on nyt tässä. Olo on haikea, mutta onnellinen. Haluamme
kiittää uskomattomia fanejamme kuluneista vuosista tekemällä vielä yhden
intiimin klubikiertueen, jonne toivottavasti kaikki pääsevät paikalle.
Rokkiklubeilla bändimme on elementissään ja luvassa onkin unohtumaton
rock-show! Ota siis kaikki frendit mukaan ja tulkaa moikkaamaan meitä
vielä viimeisen kerran tammikuussa. Lupaamme, ettet kadu!”
Alpha & Omega klubikiertueen lämmittelijäksi saapuu Immanuel.
Immanuel on kls:n pitkäaikainen keikkakumppani ja nippu hyviä ystäviä.
Yhteistyönä on syntynyt myös kiertueen nimeä kantava laulu Alpha Omega.
Immanuelin Mikael Meklinin ajatuksia:
”Mahtavaa päästä kls.:n kanssa kiertää tälle bändin vikalle
rundille. Arvostamme kls.:n matkaa ja on kunnia olla lämppäämässä. Tulee
unohtumaton rundi!”
Yhtyeemme sanoma ja asenne ovat pysyneet samana alusta asti. kls.
soittaa rehellistä rokkia, isolla asenteella, suurella sydämellä sekä
kanavoiden kunnian ja kiitokset yläkertaan, jonne ne kuuluvat.
kls. soittavat Perttu Läykki (laulu), Kimmo Keskinen (kitara), Taneli Törölä (kitara), Tatu Kekkonen (basso) ja Jaakko Järvensivu (rummut).
Kiertueen tuottaa kls. yhteistyössä Ohjelmatoimisto Kristallin kanssa.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.
Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: Ovet klo 19:00
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Esteettömyys:
Tapahtumapaikkaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Myynti loppuu 17.1.2024 19:00.